Lukijalta: Espoon kaupunginteatterille sittenkin oma talo

Laajennusosa rakennetaan nykyisten padel-kenttien kohdalle. Tapionkenttään ei kosketa. Espoon kaupunki

Kaupunginhallitus on pari viikkoa sitten käsitellyt Uusikuu-ehdotukseen tulleita monia hyviä muutosehdotuksia ja on nyt päätymässä kustannussyistäkin maanpäällisten tilojen eli Teatteritalon rakentamiseen.

Uuden suunnitelman mukaan teatterisali tulisi kulttuurikeskuksen pohjoispäädyn tasolle tulevaan teatterirakennukseen, jolla olisi kiinteä yhteys kulttuurikeskukseen. Uuden rakennuksen arkkitehtuurista ei ole vielä tarkkoja suunnitelmia, ja asia pantiin vielä pöydälle.

Mikäli asia etenee nyt esitetyllä tavalla, se merkitsee sitä, että kulttuurikeskuksen liian aikaisesta peruskorjauksesta ja kulttuurikeskusta koskevista muutoksista onneksi luovutaan ja kulttuurikeskus saa jatkaa häiriöttä omaa toimintaansa, kuitenkin läheisessä yhteistyössä teatterin kanssa, kuten tähänkin asti.

Teatterirakennus vaatii kuitenkin ehdottomasti oman maanpäällisen sisäänkäynnin kaikkine siihen kuuluvine lämpiö- ja eteispalvelutiloineen. Ne olisivat lehtitietojen mukaan uudenkin suunnitelman mukaan kulttuurikeskuksen ja teatterin yhteiset.

Uusi hankesuunnitelma saataneen kaupunginhallituksen käsittelyyn ensi kevään aikana. Teatteritalo ei todennäköisesti ennätä valmistua ennen vuonna 2023 päättyvää nykyisten tilojen vuokrasopimusta Revontulihallissa. Ellei vuokrasopimusta voida jatkaa, täytynee laajemmille omille tuotannoille etsiä väliaikainen tila, vierailuteatterinteatteritoiminnan jatkuessa Louhisalissa, missä se runsas 30 vuotta sitten alkoikin.

Teatteritalon valmistuttua toteutuu vuodesta 1989 ylläpitämäni hanke-ehdotus samalle paikalle rakennettavasta kamarimusiikkisalin ynnä muut sisältävästä kulttuurikeskuksen lisärakennuksesta. Vuosikymmenet teatteriväki on elänyt toiveissa saada Teatteritalo. Nyt se näyttää toteutuvan.

Osmo Pylvänäinen

Kulttuurikeskuksen johtaja 1987–2001

Kommentoi

Uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut