Pääkirjoitus: Ota nuori tet-harjoitteluun

Tunnettu lääkäri Pippa Laukka nosti esille tärkeän aiheen sosiaalisessa mediassa. Hänen mielestään nuoruuden kuuluisia olla huoletonta hetkessä elämistä, oman identiteetin ja oman polun löytämistä.

Laukka kritisoi sitä, että nykyisin on aivan liian nuorena päätettävä, miksi ryhtyy aikuisena. 16-vuotiaan ei voi olettaa tietävän, mitä keski-iässä haluaa tehdä.

Unelmointiin, jopa naiiviin sellaiseen, ja kokeilujen kautta erehdyksien oppimiseen pitäisi olla aikaa. Se ei ole mahdollista, mikäli mielii päästä kilpailtuihin opiskelupaikkoihin säällisessä aikataulussa.

Useat tuhannet nuoret etsivät parhaillaan työelämään tutustumispaikkaa. Heitä on Espoossa, Kirkkonummella ja Kauniaisissa useita tuhansia. Tet-harjoittelujakso on kahdeksasluokkalaisilla viikon pituinen. Yhdeksäsluokkalaiset tutustuvat kaksi viikkoa, neljässä eri ryhmässä syyslukukauden aikana.

Länsiväylään on sadellut viestiä siitä, että tet-paikan löytäminen on muuttunut lähes mahdottomaksi koronapandemian aikana.

Tällä viikolla Länsiväylässä aloitti pohjoisespoolainen yhdeksäsluokkalainen. Hän otti rohkeasti yhteyttä ja kertoi omista intohimon kohteistaan ja haaveistaan.

Otimme nuoren toimitustyöhön mukaan tasavertaiseksi tiimin jäseneksi. Tällä viikolla ilmestyneet katugallupit syntyivätkin hänen ansiostaan. Olemme yhdessä työtä tehdessä oppineet myös paljon häneltä.

Ensi viikon keskiviikkona Länsiväylässä kertoo tarinansa kansainvälisesti palkittu ammattilainen. Hän tapaili uransa ensiaskelia tet-harjoittelussa. Nyt tuo uuden sukupolven yrittäjä käyttää mieleistään työkulttuurin ja johtamisen mallia omassa yrityksessään.

Jos nuori lähestyy sinua kainolla pyynnöllään, mieti vielä kerran. Sinä vaikutat omalla esimerkilläsi siihen, minkälaiseksi nuorten asenteet aikuisia ja työelämää kohtaan muodostuvat.

Heli Koivuniemi

päätoimittaja

heli.koivuniemi@media.fi

Kommentoi

Uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut