Länsiväylä uutisoi 18.–19. syyskuuta, että Espoon kaupunginteatterin esityssali rakennetaan Tapiolaan. Samassa lehdessä elinvoimajohtaja Mervi Heinaro kertoo, että Espoon kaupunkikonsernin panostukset urheiluun ja kulttuuriin ovat ainutlaatuisia. En tiedä, mitä ainutlaatuisuudella tässä yhteydessä tarkoitetaan, mutta täällä Espoon keskuksessa panostus kulttuuriin näyttäytyy ainutlaatuisen vähäisenä eli täysin olemattomana. Mervi Heinaro uskoo, että kulttuuritarjonta ehkäisee syrjäytymistä. Olen samaa mieltä ja siksi ihmettelen, miksi syrjäytymisvaarassa oleva alue Espoossa jätetään ilman kaupungin kulttuuritoimintaa. Miksi teatteritalo sijoitetaan Tapiolaan, jossa on jo Kulttuurikeskus, Weegee, konsertit ja elokuvia ja josta kalliisti rakennetulla metrolla pääsee nopeasti nauttimaan Helsingin kulttuuritarjonnasta? Tapiola tuskin on syrjäytynyttä aluetta Espoossa.
Espoon keskuksessa ei ole yhtäkään kulttuuriin tarkoitettua rakennusta. Siksi ehdotan, että teatteritalo sijoitetaan Tapiolan sijaan Espoon keskukseen. Teatteritalon rakentaminen olisi konkreettinen teko, jolla ehkäistään alueiden eriarvoistumista. Suvelassa asuu Espoossa prosentuaalisesti eniten muuta kuin suomea ja ruotsia äidinkielenään puhuvia. Kulttuuri on väylä kotiutua Suomeen. Nyt kulttuuripalvelut ovat vaikeasti saatavilla. Ilman omaa autoa Tapiolaan on hankala päästä. Tapiolassa asuvalla on varmasti useammin auto käytössään ja mahdollisuus ottaa selvää kulkumahdollisuuksista. Maahanmuuttajan on vaikea saada tietoa kulttuuripalveluista. Lähellä sijaitseviin palveluihin on matalampi kynnys osallistua. Espoon keskuksessa asuu myös isoja lapsiperheitä. Lapsilla on oikeus kulttuuripalveluihin omalla asuinalueellaan oikeassa kulttuuritilassa. Teatteritalo Espoon keskuksessa palvelisi myös ympäristökuntia. Lisäksi se toisi kulttuuria Pohjois-Espoossa asuville paremmin kuin Tapiolaan sijoitettava teatteri. Espoolaisena maksan veroja ja haluaisin saada niille myös omalla asuinalueellani vastinetta.
Kaupungin panostus näkyy Espoon keskuksessa lähinnä purkukuntoisina rakennuksina tai väestönsuojaan piilotettuina elokuvina. Ainoa kulttuuritoimija alueella, joka hyödyntää hienosti historiallista ympäristöä, on Espoon tuomiokirkkoseurakunta kirkkokonsertteineen ja Syys-Matin markkinoineen. Espoon keskuksen alueella on ollut lyhytikäisiä hankkeita, joilla on pyritty ehkäisemään syrjäytymistä, kotouttamaan maahanmuuttajia ja nostamaan asuinalueen profiilia. Lyhytaikaisten hankkeiden sijaan olisi järkevää panostaa pysyviin toimijoihin ja rakenteisiin. On eri asia kotiutua ympäristöön, jossa näkee kulttuuriin tarkoitettuja rakennuksia, jotka viestivät, että sinua arvostetaan kunnan asukkaana, kuin yrittää kotiutua ympäristöön, jossa on vain kauppakeskus ja asema.
Anne-Marja Ryynänen
Espoo