Länsiväylä uutisoi 25.–26.9. Espoon lastenpsykiatrian yksikön vakavasta lääkäripulasta, jonka vuoksi lapset ovat heinäkuusta alkaen jääneet ilman mielenterveydellistä hoitoa. Tilanne on järkyttävä: kyse on lapsista, joiden avun tarve on jo havaittu ja tunnistettu, mutta apua ei ole resursseja antaa.
Lastenpsykiatrian yksikön päällikkö Anna Kivistö toteaa jutussa lastenpsykiatrian kuormituksen johtuvan pitkälti siitä, että peruspalveluissa, kouluissa ja päiväkodeissa, ei pystytä tarjoamaan riittävän ajoissa tukea. Lapsen tilanne pääsee kärjistymään ja tuen tarve kasvaa.
Pitkään Espoossa työskennelleinä luokanopettajina voimme valitettavasti vahvistaa tämän.
Määräajat koulupsykologille pääsemiseen huolen herätessä eivät Espoossa tällä hetkellä toteudu. Vielä vaikeampaa on varsinaisiin psykologisiin tutkimuksiin pääseminen. Kunnassamme on lapsia, jotka ovat odottaneet koulupsykologin lausuntoa esimerkiksi ADHD-lääkityksen aloittamisen mahdollistamiseksi jopa vuoden ajan. Tämä on lasten ja heidän perheidensä kannalta kestämätöntä.
Oppilashuollon resurssipula ei ole vain korona-ajan aiheuttama, vaan resurssiongelmat ovat olleet olemassa jo pitkään. Meille tutusta koulusta on puuttunut koulupsykologi maaliskuusta lähtien ja tiedämme vastaavia tilanteita myös muista kouluista. Jo useamman vuoden ajan koulupsykologien ja -kuraattorien vaihtuvuus on ollut suurta.
Pyysimme toissa lukuvuonna aluejohdoltamme vastausta siihen, miksi koulupsykologien palveluita ei ole oppilaillemme saatavilla. Saimme vastaukseksi psykologien rekrytointiongelman koskevan koko pääkaupunkiseutua. Tämä ei mielestämme ole riittävä vastaus Espoolta, jolla on opetuksen järjestäjänä oppilas- ja opiskelijahuoltolain määräämä lakisääteinen velvoite taata hoitoonpääsy. Kun kyseessä ovat pienet lapset, jotka eivät itse pysty tätä oikeuttaan puolustamaan, on kaupungin velvoite vastata ammattilaisten huoleen vielä painavampi.
Toivomme, että kaupunginvaltuusto tarttuisi tähän asiaan ja selvittäisi pikaisesti, kuinka monessa Espoon koulussa ei tällä hetkellä ole koulupsykologia. Lisäksi olisi tärkeää vaatia tietoa siitä, millä määräajoilla hoitoon pääsy todellisuudessa tällä hetkellä toteutuu.
Keskusteluun kaivataan myös koulupsykologien ääntä. Kaikki koulupsykologit, joiden kanssa meillä on ollut onni työskennellä, ovat olleet alansa huippuammattilaisia. He ovat poikkeuksetta tehneet työtään lempeästi, aina lasten etu edellä. Haluaisimme kuulla, mistä johtuu se, että Espoo ei ole koulupsykologeille houkutteleva työnantaja? Onko psykologien vastuulla liian suuri määrä kouluja ja päiväkoteja, jotta he voisivat hoitaa työtään arvojensa mukaisesti? Vai onko kyse jostain muusta? Mikä tahansa syy onkin, Espoon on korjattava asia ja pystyttävä tarjoamaan lapsille heidän lakisääteiset mielenterveyspalvelunsa.
Anu Aarnio ja Reija Lampi-Parvela
luokanopettajat
Espoo