Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Lukijalta: | Päättääkö liikuntapalvelut Tapiolan keskusaltaan kansallismaisemasta?

Espoon liikuntapalvelut aloitti keskellä Tapiolan kansallismaisemaa sijaitsevan kimmeltävän Keskusaltaan tyhjentämisen rujoksi sorakuopaksi taas kerran hetimmiten syyskuun päätyttyä ja odottaa nyt, josko marraskuu toisi edes öisiä pakkasia luistelutekojään aikaansaamiseksi.

Ilmastonmuutos on jo pitkään ollut tunnustettu tosiasia. Ovatko tekojäästä innostuneet ja sitä sinnikkäästi taas jo lokakuussa puuhaavat espoolaiset liikuntavirkamiehet ainoita, joilta säiden lämpeneminen on jäänyt huomaamatta?

Liikuntapalvelujen toiminta Keskusaltaalla on otettava hallintaan ja sille on asetettava rajat. Luistelu on talvilaji, ja lämminneinä talvina jo tammi-maaliskuun jäähdytysavusteinen luistelukausi olisi hyvä ja riittävä saavutus. Espoo on osaltaan vastuussa ilmastosta. Verovaroja ei saa käyttää suurella hiilijalanjäljellä tapahtuvaan yritykseen tehdä ja ylläpitää tekojäätä loka-marraskuussa jopa +10 asteen sääolosuhteissa.

Espoon johtoon lukeutuu tiettävästi useampia päättäjiä, joita yhdistää mieltymys jääurheiluun ja etenkin jääkiekkoon. Virkamiesten henkilökohtaiset lajimieltymykset eivät kuitenkaan saa vaikuttaa lajien priorisointiin ja resursointiin.

Hiihdon harrastajia eteläisestä Espoosta löytyy siinä missä ja enemmänkin kuin luistelijoita. Heille Oittaan lumetettu latu on kaukana ja autottomien saavuttamattomissa. Jos kansallismaisemaa runnovaa luistelutoimintaa aiotaan Keskusaltaalla jatkaa, on tasapuolisuuden nimissä hiihtäjille rakennettava Silkkiniitylle jäähdytetty ja lumetettu latu, joka palvelee runsasväkistä Kaakkois-Espoota.

Päätösvalta Tapiolan keskusaltaan suojellun kulttuurimaiseman ulkoasusta näyttää huomaamatta valuneen liikuntatoimen viranhaltijoille: allas on peräti 7 kuukautta vuodesta rumana vedettömänä monttuna. Sorasta ruohokentän päälle rakennettu tekojäätoiminnan huoltotie on laajentunut ja jäänyt pysyväksi. Samoin Aarne Ervin ja Arto Sipisen harkitun vaaleasta arkkitehtuurista ikävästi erottuva pukukoppi- ja koneistorakennus – joka alun perin oli siirrettävä kesäksi pois – on jäänyt pysyvästi altaan reunalle tummana massana, joka peittää Kulttuurikeskuksen vesiputouksen.

Espoon liikuntapalvelujen jatkuvasti laajentunut Tapiolan keskusaltaan kansallismaisemaa rapauttava toiminta on korkea aika ottaa kriittiseen tarkasteluun. Olisi mielenkiintoista kuulla, ovatko esimerkiksi Museovirasto, Espoon kaupunginmuseo ja Suomen Arkkitehtiliitto havainneet Keskusaltaan huolestuttavan kehityksen ja mitä niillä sekä ainakin Tapiolan alueen kunnallispoliitikoilla olisi asiasta sanottavaa.

Luistelu on talvilaji