Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Lukijalta: | Kuukausien odotusaika on omaisille kohtuuton

Länsiväylässä oli 30–31.10.2021 hyvä kirjoitus ”Tuskastuttavaa odottelua” perunkirjoituksesta.

Perunkirjoituksessa tarvittavia papereita joudutaan odottelemaan useita kuukausia. Omaisten kannalta ”olisi hyvä päästä mahdollisimman pian tekemään perukirjaa, jotta myös surutyö tulisi tehtyä” todetaan lehdessä.

Tämä on totta. Olen joutunut seuraamaan perhettä, joka on kuusi kuukautta odottanut yhtä virkatodistusta Vantaalta. Perintöön kuuluvaa omakotitaloa ei voi myydä eikä vuokrata. Virkatodistuksen tilannetta on tiedusteltu useampaan kertaan. Mitään tietoa ei tilanteesta anneta.

Ennen virkatodistukset sai viikossa ja kirjoitettiin käsin. Sitten tulivat tietokoneet ja paperisodan piti loppua. Kaiken piti tapahtua helposti ja nopeasti. Pikkulapset ja nuoret käyttävät älypuhelinta kevyesti kuin tietokonetta. Onko niin, että kaupunkien kanslioissa istuvat henkilöt ovat sukupolvea, joka ei vielä ole oppinut käyttämään tietotekniikkaa, ja aika menee nappuloita ihmetellessä?

Joka tapauksessa ei voi olla niin, että perikunnat joutuvat kuukausia odottamaan yksinkertaisten papereiden valmistumista. Odotusaika käy monelle perheelle kalliiksi ja on lisäksi tilanteesta johtuen myös henkisesti raskasta.

Olisi toivottavaa, että perunkirjoitusten hoitoon liittyvistä asiakirjoista vastaavat virastot ja viranhaltijat hakisivat tilanteeseen apua, elleivät pysty ongelmaa itse ratkaisemaan.

Ove Vilhelm Lindstedt

psykologi