Tuskaantunut työmatkapyöräilijä kirjoitti, että espoolaiset pyörätiet kaipaavat kohennusta (LV 27.10.2021). Olen samaa mieltä espoolaisesta pyöräilyinfrasta. Väylät periaatteessa toimivat, mutta ne risteykset.
Espoon liikenneinfraa on rakennettu autoilun ehdoilla monen monituista vuotta. Jos kaupunki todella haluaa nostaa pyöräilyn kulkumuoto-osuutta, pitää pyöräilyinfraa parantaa reilusti. Pientä kehitystä on kyllä tapahtunut, mutta se tuntuu olevan toivottaman hidasta.
Todella valitettavaa on, että osassa uusia kohteita toteutus on ollut huono (jopa 2–4 senttimetrin pystysuoria reunakiviä risteyksissä). Näitä on sitten jälkikäteen korjailtu viistoksi lisäämällä asfalttia reunakiven eteen. Miksi ei voida tehdä kerralla kunnollista pyöräilijöitä ajatellen?
Ylipäätään kysymys kuuluu, miksi pyöräilijöille pitää tehdä keinotekoisia hidasteita risteyksiin, vaikka suurimmassa osassa risteyksistä pyöräilijä on vapaa menemään ensin – joko liikennevalojen perusteella tai autoilijalla olevan väistämisvelvollisuuden perusteella.
On todella nurinkurista, että vastaavia hidasteita ei tehdä autoilijoille, vaikka he monessa paikassa ovat väistämisvelvollisia. Jos vedotaan pyöräilijän turvallisuuteen, niin tilanteen korjaamistapa on väärä.
Usein puhutaan pyöräilijöiden nopeudesta. Pyöräilijät ajavat niin kovaa, että kolmion takaa tuleva autoilija ei ehdi nähdä pyöräilijää ajoissa. Etuajo-oikeutetulla tiellä autot ajavat huomattavasti nopeammin kuin pyöräilijät ja väistämisvelvollinen autoilija osaa hiljentää ja katsoa ennen kuin liittyy etuajo-oikeutetun tien liikennevirtaan. Samaa voisi olettaa autoilijalta myös pyöräilijöitä kohtaan, jolloin keinotekoiset hidasteet muuttuvat turhiksi.
Keinotekoiset hidasteet eli reunakivet muodostavat infraan kuulumattoman töyssyradan. Tällaista väylää pitkin ajaessa pitää keskittyä siihen, ettei kaadu tai riko pyöräänsä reunakiviin. Tämä on aina pois jostain muusta, tässä tapauksessa muun liikenteen seuraamiselta.
On Espoosta sellaisiakin paikkoja, joissa pyöräilijän pitää vaihtaa ajolinja oman ajoväylän vasempaan reunaan, jotta pääsee risteyksestä yli pienellä töyssyllä, koska vaihtoehtona on 10 senttimetriä korkea pystyreunainen reunakivi oman ajoväylän oikeassa reunassa.
Olisi mukavaa, jos voisi pyöräillä paikasta A paikkaan B sujuvasti, vaivattomasti ja turvallisesti.
Harri Susi
Lystimäki