Lukijalta: Influenssarokotukset Espoon päiväkotien henkilökunnalle – heti

Viime kuukausina on julkisuudessa keskusteltu runsaasti päiväkotien henkilöstötilanteesta. Ammattitaitoisesta henkilöstöstä on pulaa ja sijaisia vaikea saada. Työntekijöitä uhkaa uupuminen, jonka takia moni pitää yhtenä mahdollisuutenaan alan vaihtoa.

On aivan käsittämätöntä, että tällaisessa tilanteessa Espoon kaupunki kuten Helsinkikin on päättänyt luopua päiväkotien henkilökunnan influenssarokotuksista. Vahvasti ammattiinsa sitoutunut, ammattitaitoinen ja sekä sydämellään että sylillään työtä tekevä joukko on koko korona-ajan pitänyt päivähoitojärjestelmän toiminnassa ihailtavalla tavalla. Kun koulut, ravintolat, kirjastot ja kuntosalit laitettiin kiinni, päiväkodit pysyivät auki.

Me kaikki ymmärrämme, että työ lasten kanssa on lähityötä, jossa tarvitaan jokaista työntekijää. Kausi-influenssa vie sairastuneen sairaslomalla viikoksi, monesti kahdeksi. Tulevasta kausi-influenssasta ennustetaan vielä aiempia ärhäkkäämpää, ja se pääsee leviämään viimevuotista herkemmin maskipakkojen purkauduttua. Nyt olisi viisasta rokotuttaa kaikki rokotteen haluavat varhaiskasvatuksen työntekijät ja näin turvata henkilökunnan hyvinvointia ja päiväkotien toiminta.

Parinkympin rokotteiden hankkiminen ja rokotusten organisoiminen päiväkotityön lomaan ei ole temppu eikä mikään koronarokotuksissa harjaantuneelle Espoolle.

Olli Lehtonen (sd.)

Hyvinvoinnin ja terveyden lautakunnan jäsen

Lintuvaara

Kommentoi

Uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut