Länsiväylänkin palstoilta olemme saaneet lukea espoolaisten kokemuksista takkuavista terveyspalveluista. Syy tilanteeseen on vyörytetty vallitsevan koronaepidemian aiheuttamaksi, vaikka totuuden nimessä ongelmat olivat jo ennen epidemiaa ja tulevat lisääntymään vaikka tilanne rauhoittuisikin. Hoitovelka jatkaa paisumistaan.
Perimmäinen syy on akuutti valtakunnallinen terveydenhuoltoalan henkilöstöpula. Osaavia käsiä ei ole riittävästi, eikä alan palkkausta koeta riittävän houkuttelevaksi.
Vaalilupauksissa vuodesta toiseen asiaan luvataan korjausliikkeitä. Nyt on sorvattu hoitotakuuta, hoitajamitoitusta ja ties mitä. Tulevat hyvinvointialueet nähdään taianomaisena ratkaisuna. Perusongelma ei kuitenkaan katoa. Avoimiin virkoihin ei löydy väkeä.
Rekrytointi ulkomailta ei auta. Samoista ammattilaisista kilpailevat muutkin. Todellisuudessa menetämme vuosittain enemmän koulutettuja hoitajia ulkomaille kuin saamme sieltä värvättyä Suomeen töihin.
Hallitus ei osallistu palkkaneuvotteluihin, mutta lainsäädännöllä voidaan tilanteeseen vaikuttaa. Virallistetaan terveydenhuoltohenkilöstö yhteiskunnan kannalta kriittisen tärkeäksi ammattiryhmäksi, jolle voidaan määrittää erityisasema verotuksessa.
Kokeiluna voisi olla esimerkiksi viiden vuoden jakso, jonka aikana alalle määritetään hyvin maltillinen vaikka 12–15 prosentin tasaverojakso.
Valtio rahoittaa muutenkin tulevat hyvinvointialueet, joten menetetyt verotulot kompensoituvat pienemmällä tarpeella haalia rahaa henkilöstön rekrytointiin.
Asiallinen korvaus arvokkaasta työstä houkuttaa varmasti myös alalta lähteneitä ammattilaisia palaamaan koulutustaan vastaaviin tehtäviin. Täytetyt virat jopa lisäävät verokertymää.
Uskon, että valtaosa kansalaisista kokee terveydenhuoltohenkilöstön ansaitsevan riittävän korvauksen työstään, joten toimia kaivataan lupausten sijaan.
Hans Gabrielsson
Espoo