Lähiaikoina on vietetty niin mielenterveysviikkoa kuin lasten oikeuksien viikkoa. Nämä ovat tärkeitä teemaviikkoja, ja vaikka tieteellistä tutkimusta ja tietoa tuotetaan koko ajan, molempien teemojen äärellä on silti yhä kehitettävää. Pidän hyvänä, että tällaisia teemaviikkoja on, ja niihin liittyviä teemoja nostetaan laajasti keskustelunaiheeksi.
On huolestuttavaa, että mielenterveysbarometrin mukaan neljä viidestä mielenterveysongelmiin sairastuneista kokee sairauden olevan leimaavaa ja 58 prosenttia kokee, että heitä vältellään sairauden vuoksi. Kuitenkin tiedetään, että mielenterveysongelmat voivat koskettaa ketä vain. On tiettyjä suojaavia seikkoja sekä altistavia tekijöitä, mutta niistä huolimatta sairastuminen voi koskettaa ketä vain.
Samaan aikaan puhutaan paljon yksinäisyyden lisääntymisestä. Myös koronapandemia on lisännyt yksinäisyyttä. Yksinäisyydestä puhutaan jo kansantautina. Koronapandemian myötä moni palvelu on muuttunut etäpalveluksi, työ toimistolta etätyöksi ja ihmisten kohtaaminen samassa tilassa fyysisesti on vähentynyt. On iso joukko ihmisiä, jotka eivät tapaa päivän aikana ketään tai puhu kenenkään kanssa. Joillekin käynnit esimerkiksi kaupassa tai lääkärillä voivat olla ainoita kodin ulkopuolisia tilanteita, joissa näkee muita ihmisiä tai on kontaktissa muiden kanssa. Yksikin kohtaaminen voi olla hyvin merkityksellinen.
Lisäksi mielenterveysbarometrin mukaan yli kolmannes häpeää hoitoon hakeutumista. Kynnys hakeutua hoitoon voi olla suuri. Vaikka elämme 2020-luvulla, tuore mielenterveysbarometri osoittaa, että mielenterveysongelmat ovat yhä stigmaavia. On tärkeää, että mielenterveyden ongelmia tuodaan näkyväksi, niistä puhutaan ja muistetaan, että mielenterveysongelmat voivat koskettaa ketä vain.
Mitä voimme tehdä? Voimme madaltaa kynnystä puhua mielenterveyden haasteista, pitää huolta, että matalan kynnyksen palveluja on tarjolla riittävästi ja riittävän nopeasti ja että niitä kehitetään ja että kehittämisessä on mukana kokemusasiantuntijoita. Etävastaanotot voivat jollekulle madaltaa kynnystä ottaa yhteyttä tai hakeutua hoitoon, mutta olisi hyvä kehittää myös palveluja, mihin voi mennä myös halutessaan anonyymina. Lisäksi järjestöjen tarjoamat palvelut on hyvä muistaa.
Mirjami Tuomikoski
Espoo