Sote-uudistuksen myötä vanhuspalvelut siirtyvät kunnilta hyvinvointialueille. Ja hyvä niin, sillä minä uskon hyvinvointialueisiin. Palvelumuodot ja rakenteet on hyvä arvioida ja järjestää niin, että jokainen saa hoitoa ja hoivaa, kun sitä tarvitsee.
Marinin hallitus on jo säätänyt vanhusten hoivaan hoitajamitoituksen. Hyvinvointialueiden on varmistettava, että tämä mitoitus todella toteutuu käytännössä. Tarvitaan riittävät resurssit mitoitusten valvomiseen, jotta jokainen voi luottaa oman ja läheisensä hoivan toteutuvan. Tällä hetkellä tämä ei toteudu.
Oma tätini, joka muistaa asiat viisi minuuttia, asuu yksin kotonaan kotihoidon turvin. Kukaan meistä ei minun laillani halua puhelinsoittoa, jossa kerrotaan omaisen lähteneen hortoilemaan kodistaan. Vanhusten tulee voida elää kodissaan turvallisesti ja saada tarvittavat, laadukkaat palvelut kotiin. Muistisairaiden vanhusten on päästävä palveluasumisen piiriin, myös minun tätini.
Kotona asumisen ja hoiva-asumisen ohella tulee luoda nykyistä enemmän turvallisia ja joustavia palvelukokonaisuuksia, jotka tukevat yhteisöllisyyttä ja toimintakyvyn säilymistä. Esimerkiksi päivätoiminnan tulee olla yhä useampien saatavilla.
Omaishoitajat tekevät merkittävää työtä yhteiskuntamme hyväksi. Omaishoitajista meidän on pidettävä huolta; omaishoidon kriteerit tulee yhdenmukaistaa ja omaishoitajien jaksamisesta tulee pitää huolta. Liian moni omaishoitaja uupuu tällä hetkellä.
Sote-henkilöstön hyvinvointi on kivijalka onnistuneelle sosiaali- ja terveydenhoidon järjestämiselle. Palkka, työajat, työntekijöiden kuuleminen ja hyvä johtaminen ovat kaikki niitä tekijöitä, jotka tarvitaan henkilöstön pysymiseen alalla.
Sote-uudistus on mahdollisuus saada sote-palvelut toimiviksi. Jokainen hyvinvointialueen asukas saa hoivaa ja hoitoa silloin, kun sitä tarvitsee – vauvasta vaariin. Paljon työtä on tehtävä tämän tavoitteen saavuttamiseksi, mutta minä uskon, että onnistumme.
Helena Tommola (sd.)
aluevaaliehdokas
Matinkylän Sdp:n puheenjohtaja
Sdp:n Länsi-Uudenmaan aluevaalityöryhmän puheenjohtaja
Espoo