Asukkaat oli rokotettu kahteen kertaan. Pari hoitajaa oli rokotusrupeaman aikana ohi mennen maininnut, ettei heitä rokoteta. Kukaan ei myöskään vallitsevan käytännön mukaan vaatinut keikkalaisia kertomaan, onko heidät rokotettu vai. Rokottamaton keikkalainen taudin vanhusten keskuuteen toi.
Mieheni sairastui, ja minua lohdutettiin, että mieheni sairastaminen on lievää, nuhaa ja vähän kuumetta. Mutta 87-vuotiaan kunto on romahtanut. Vuode on mieluisin paikka. Kävelylenkin pituus on vain osa entisestä lenkistä.
Kun ensimmäiset koronaan sairastuneet oli diagnostisoitu osastolla, kaikkien oli määrä olla omassa huoneessaan. Ja kun ei siellä pysynyt, tauti tarttui. Tapaamiset loppuivat, ja odotettiin, miten tilanne etenee. Tietoa sai nyhtää. Hoitokodin virallinen tiedottaminen tarkoitti Espoon vanhusten palveluiden tiedotteiden välittämistä omaisille. Joka kerta kun soitin, oli huono omatunto. Rupatteluaika on pois jonkun sairaan hoitamisesta. Jälkikäteen sain tietää, että yksi asukas oli menehtynyt tautiin. Sitä ei kerrottu.
Nyt kun kaikki on ohi ja odotellaan, että sairastaneet saisivat voimiaan takaisin, tuli kirje. Kirjeessä oli kaksi eri päätöstä – allekirjoittajana kunnan tartuntataudeista vastaava lääkäri.
Ensimmäisessä päätöksessä kerrotaan karanteenista, koska henkilö on altistunut samassa tilassa yleisvaaralliseksi määriteltyä koronavirusta sairastaneeseen potilaaseen. Koska karanteenista huolimatta mies olikin sairastunut, hän sai uuden päätöksen.
Posti toi kirjeen 15.12.2021, lääkäri oli allekirjoittanut päätöskirjeet 9.11.2021 ja karanteenit olivat päättyneet 4.11.2021.
Siinä ajassa, kun näitä jälkijättöisiä kirjeitä kirjoitetaan ja lähetetään, olisi joku ehtinyt vastata rokotusaikaa kyselevälle tai rokottaa pari henkilöä. Eikö riitä, että potilastietoihin jää merkintä sairastamisesta ja karanteenista?
Leena-Maija Tuominen
Espoo