Pääkirjoitus: Vanhat haavat verestävät

Espoon sairaalan myynti avasi vanhat haavat. Muistot kaupunkilaisten omistaman Espoon Sähkön myynnistä eivät ole haalistuneet, vaikka tapahtuneesta on yli kymmenen vuotta.

Poliittisia päättäjiä kismittää sairaalaan myyntiin liittyvän prosessin kulku ja menettely. Kokoomus runnoi päätöksen läpi kaupunginhallituksessa, muita kuuntelematta. Muut hallituspuolueet olisivat toivoneet päätöksen siirtämistä viikolla. Osa vaati, että päätös olisi pitänyt käsitellä ylimmässä päättävässä elimessä, kaupunginvaltuustossa.

Tämäkö on kaupungin tapa jatkossa? He peräänkuuluttavat nyt.

Sairaalasta oltiin kaupungin tiedotteen mukaan kiinnostuneita kansainvälisesti. Kaupunki päätyi kotimaiseen ostajaehdokkaaseen. Myyntipäätöstä perusteltiin muun muassa velkataakan huojentamisella ja ydintehtäviin, kuten sivistykseen ja kaupunkikehittämiseen keskittymisellä.

Sairaalaa ja sähköyhtiötä on vaikea verrata keskenään. Yksityinen ja julkinen palveluntarjoaja eroavat toisistaan hyvinkin merkittävästi tuotto-odotuksiltaan, toimintatavoiltaan ja johtamiseltaan.

Mutta huoli siitä, että laajan kotimaisen omistuspohjan omaava kiinteistöpääomarahasto vaihtuu lennossa kansainvälisten kasvottomien pääomasijoittajien haltuun, ei hämmästytä.

Näin kävi lähes heti sähköyhtiön myynnin jälkeen. Nyt spekuloidaan, olisiko sähköyhtiö ollut kuitenkin tuottava kaupungille. Jopa korruptiota epäiltiin.

Luvassa on jatkoa. Kaupunginhallituksen puheenjohtaja Henrik Vuornos totesi, että kaupungin strategia on luopua sosiaali- ja terveyspalveluiden järjestämiseen liittyvien kiinteistöjen omistuksista lähivuosien aikana.

Jos sairaalan myynti kirvoittaa keskustelua ja saa äänestäjät liikkeelle, hyvä niin. Se oli ainakin taitavasti ajoitettu aluevaalien alle ja auttaa ymmärtämään, mihin suuntaan päätöksiä viedään.

Heli Koivuniemi

päätoimittaja

heli.koivuniemi@media.fi

Kommentoi