Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Pääkirjoitus: Elefantti pilkottava

Historiallista aluevaalien äänestyspäivää vietetään sunnuntaina 23. tammikuuta. Tunnelmat ovat sekavat.

Media on pyrkinyt avaamaan kuntalaisille, mistä vaaleissa on kyse. Aluevaaliehdokkaat ovat tehneet koronatilanteen sallimissa puitteissa väsymättömästi vaalityötään.

Äänestysaktiivisuus painui ennakkoäänestyksessä Länsi-Uudellamaalla (23,6) alle koko maan keskitason (26,3). Pienten kuntien äänestäjät puolustivat hanakammin oikeuksiaan ja liikkuivat vilkkaammin kuin espoolaiset, mikä oli odotettavissa.

Usko siihen, että sote-palveluiden järjestämisvastuu siirtyy hyvinvointialueille tammikuun alussa 2023, on kuitenkin hiipunut.

Osa Uudenmaan kunnanjohtajista ilmoitti jo joulukuussa Etelä-Suomen Median lehtien kyselyssä pelkäävänsä ongelmia ja jopa kaaosta, kun sotea runtataan pikavauhdilla läpi. Epäilyksiä herätti myös STM:n kyky johtaa jättiuudistusta. Hyvä kysymys on, kuka ja mikä taho olisi johtamaan historiallista muutosta menestyksekkäästi.

Mediassa esille on nostettu muitakin huolia, kuten kymmenistä eri it-järjestelmistä koostuvan savotan selvittäminen. Aika loppuu kesken jo pelkkien tukitoimintojen ratkomisessa – ja kustannukset karkaavat käsistä.

Elinkeinoelämän keskusliiton jäsen hyvinvointialan HALI ry:n veroasiantuntija Joel Kuuva heitti löylyä kiukaalle todetessaan: hyvinvointia heitetään nyt roskiin miljardin euron verran vuosittain. Sosiaali- ja terveystoimen menovertailussa kärkikymmenikköön sijoittuvat Kauniainen (5 000 e/asukas) ja Espoo (4 144 e). Manner-Suomessa keskimääräinen nettokustannus oli 3 632 euroa vuonna 2020.

Kuntalaisia kiinnostavat arkisemmat asiat: hälytysajoneuvon on saavuttava paikalle, kun sitä tarvitaan, lähellä sijaitsevaan terveyskeskukseen on päästävä kohtuullisessa ajassa ja hintalapun on oltava siedettävä.

Muutosjohtamisen onnistuminen mitataan potilaiden kohtaamisissa. Muu on toissijaista.

Heli Koivuniemi

päätoimittaja

heli.koivuniemi@media.fi