Esitämme, että Espoon olisi laadittava kulttuurin kehittämisen tavoitesuunnitelma, jossa osoitetaan toimintojen sisällön ja fyysisten tilojen järjestäminen sekä aluekeskuksissa että Espoo-tasolla.
Espoo tarvitsee yhteisen Espoo-talon! Espoo on pian kaksi kertaa suurempi kaupunki kuin Tampere tai Turku, ja puolet Helsingin asukasluvusta. Viimeisten vuosikymmenten aikana Espooseen on rakennettu asunnot noin 200 000 uutta asukasta varten.
Asukaspalvelujen kehitys ei ole kuitenkaan seurannut mukana. Vain lakisääteiset palveluvelvoitteet, kuten koulutoimi, terveystoimi, kirjastot, infra jne. on hoidettu. Urheilupaikkoja on runsaasti, muun muassa 5 jäähallia. Kulttuurin puolella on toteutettu pieniä tiloja mm. Tapiolaan ja Leppävaaraan. Tapiolaa lukuun ottamatta ei koko Etelä-Espoossa ole suuria kokoontumistiloja, jotka soveltuisivat konserttien ja teatterin käyttöön.
Espoolaiset ansaitsevat kokoontumis- ja harrastustiloja, jotka ovat lähietäisyydellä. Niitä tarvitaan mm. teatteri-, musiikki- ym. kehittävien harrastusten mahdollistamiseksi. Lisäksi tulisi olla riittävän suuri tila konserteille ja kokouksille, teatterille ja oopperalle, joita useinkaan ei voida järjestää sakraalitiloissa. Niiden edellytyksenä on nykyaikainen akustiikka, näyttämötekniikka, valaistus ym. sekä tilat aputoiminnoille.
Espooseen tulee luoda ”Espoo-talo” (vrt. Tampere-talo), joka tulisi sijoittaa - ei ahtaaseen kivikaupunkiin, vaan edustavalle paikalle mieluimmin merelliseen Espooseen. Tapiolan kulttuurikeskus on monipuolinen, mutta auttamattoman pieni espoolaisille. Se palvellee mittakaavassaan loistavasti Tapiolan asukaskuntaa.
Espoonlahti, Matinkylä-Olari, Espoon keskus ja Leppävaara ovat kukin erinomaisten joukkoliikenneyhteyksien varrella ja niihin pääsee vaivatta Tapiolastakin autoillen ja pyöräillen.
Teatteripalvelujen käyttäjiä löytyy kaikkialta Espoosta.”
Teatteripalvelujen käyttäjiä löytyy kaikkialta Espoosta. Tämä huomioiden asukasmäärillä painotettu teatterin sijoituspaikka olisikin aivan jossain muualla kuin Tapiolassa.
Jätetään siis Tapiola rauhaan teatterin paikan etsiskelyn osalta ja selvitetään suuralueiden potentiaaliset rakennuspaikat, jotta päästään valmistelemaan tarvittavat kaavamuutosasiat.
Seppo Saarelainen
Tekn. toht, dos. RI,
Mikko Peltokorpi
kiinteistöneuvos