Suomen nuoret ovat Suomen tulevaisuus, jonka takia pitäisi olla nykyisten aikuisten vastuulla huolehtia siitä, että meillä on hyvät oltavat koulussa ja vapaa-ajalla.
Arkipäivät sisältävät pitkiä koulupäiviä, joiden päälle kertyy myös oppilaiden omat harrastukset ja vastuullisuudet kotona. Näihin vastuullisuuksiin voi kuulua muun muassa vanhempien avustaminen kotitöissä, sisaruksista tai jopa lemmikeistä huolehtiminen. Nämä kotityöt kuluttavat merkittävän osan nuorten energiasta.
Varsinkin kasvavilla nuorilla on tärkeää olla tarpeeksi vapaa-aikaa, jolloin he voivat oikeasti tehdä mitä he haluavat. Valitettavasti nykynuorten päivät venyvät pitkiksi ja raskaiksi, jolloin heillä ei ole mahdollisuutta tähän ja heidän mielenterveytensä kärsii.
Ratkaisevaa heidän terveydelleen on saada hyvä koululounas, joka mahdollistaa heitä pärjäämään iltapäivään asti. Suurin osa oppilaista ei nauti koulun tarjoamasta huonolaatuisesta ruuasta, jonka takia he eivät syö sitä. Tämä on suuri ongelma heidän fyysiselle ja psyykkiselle terveydelle. He menevät päivän läpi syömättä kattavaa lounasta. Tästä seuraa oppilaiden jatkuva väsymys ja motivaation puute.
Suuri motivaation puutteeseen vaikuttava tekijä varsinkin nuorilla, on hyvien opiskelupaikkojen puute. Osalla nuorista ei ole mahdollisuutta tai motivaatiota opiskella kotona eri syistä. Joillain saattaa olla perheongelmia, jotka estävät heidän opiskelemisen kotona. Toisilla saattaa olla puutetta opiskeluvälineistä.
Jotta kaikilla olisi yhtä hyvä mahdollisuus oppimiseen, Espoon kaupunki voisi järjestää tilaisuuksia, joissa nuorilla olisi mahdollisuus opiskella rauhassa ja saada tarvittavaa apua, mutta myös pystyä opiskelemaan yksinäisesti, jos näin toivoo. Tilaisuuksia voitaisiin järjestää muun muassa monitoimitaloissa ja kirjastoissa ympäri Espoota.
Espoon monipuolinen harrastusvalikoima on yksi Espoon vahvuuksista, mutta suurin osa harrastuksista vaatii myös paljon varusteita, jotka korottavat harrastuksen hintaa. Kaikilla perheillä ei ole tarpeeksi rahaa, jotta heidän lapset pääsisivät haluamiinsa harrastuksiin.Tämä on erittäin epäreilua kasvavalle nuorelle. Tämän tapahtumisen estämiseksi voidaan rakentaa uusia urheilutiloja ympäri Espoota. Samalla myös isompia erikoistiloja vaativia harrastuksia kuten jäälajeja varten voidaan järjestää joitakin päiviä milloin lapset ja nuoret, joilla ei ole muuten mahdollisuutta pääsisivät luistelemaan.
Nuorten hyvinvointiin ei vaikuta vain heidän mielenterveytensä tai heidän harrastuksensa, vaan myös päivien pituus, ruokavalio sekä oppimisympäristö.
Jos Espoossa olisi mahdollisuus parantaa edes joitain näistä osa-alueista, se auttaisi nuorten hyvinvointia jo valtavasti. Nuoret ovat pirteää väkeä, kunnes heidän hyvinvointiaan aletaan väheksymään.
Emilia Joutsi
Oksana Constantinescu
Tiistilän koulu, 9. luokka