Espoosta leivotaan nyt tosissaan ilmastohaasteiden ratkaisuun perehtynyttä kansainvälistä kestävän kehityksen piilaaksoa.
Kaupungin johto esitteli tällä viikolla EU:n ilmastopolitiikan johtaja, Euroopan komission varapresidentti Frans Timmermansille Brysselissä espoolaista kestävän kehityksen kädenjälkeä.
Kaupunginjohtaja Jukka Mäkelä uskoo, että espoolaisten yritysten paikallisesti kehittämät ja kokeilemat ratkaisut hyödyttävät koko Euroopan Unionia ja ovat globaalisti merkittäviä.
EU:n ilmastopolitiikan johtajalle korostettiin, että Espoossa sijaitsee Pohjoismaiden suurin innovaatiokeskittymä, jossa yhteistyössä kaupungin, tutkimuksen ja yritysten kanssa syntyy ratkaisuja, jotka auttavat ratkaisemaan ilmastonmuutoksen kaltaisia globaaleja haasteita.
Keskusteluissa nostettiin esille myös positiivinen hiilikädenjälki, joka syntyy siitä, että uusi tuote tai palvelu pienentää sen käyttöön ottavien toimijoiden hiilijalanjälkeä muualla.
Kestävä Espoo -ohjelman puheenjohtaja Meri Löyttyniemen mukaan Espoon merkittävimmät ilmastonmuutoksen hillinnän toimenpiteet liittyvät energiantuotantoon, liikenteeseen, rakentamiseen ja maankäytön suunnitteluun.
Espoo on jo yksi maailman johtavista ilmastokaupungeista Helsingin, Lahden ja Turun ohella. Espoo säilytti paikkansa maailman johtavien ilmastokaupunkien A-listalla, jota ylläpitää maailman johtava ympäristöraportoinnin organisaatio (CDP).
Keväällä varmistuu myös, valitaanko Espoo EU:n tutkimus- ja innovaatio-ohjelman hankkeeseen mukaan ja onko se yksi sadasta kaupungista, jotka ratkovat globaaleja ja yhteiskunnallisia ilmastohaasteita.
Ilmastopolitiikan ja -johtajuuden puiminen jatkuu Dipolissa kesäkuussa. Kansainvälinen media seuraa Euroopan kaupunkien johdon ja korkeiden EU-virkamiesten keskustelua Eurocities-vuosifoorumissa, jota Espoo isännöi tänä vuonna.
Heli Koivuniemi päätoimittaja heli.koivuniemi@media.fi