Lukijalta: | Lumivalli tonttiliittymässä uhkana terveydelle?

Tuli Valtteri-myrskyn aikana korostetusti esille Espoon kaupungin ikävä ominaisuus: Kaupungin lumenauraajat tukkivat tonttiliittymät.

Keskustelin tästä lumenauraajan kanssa, ja hän sanoi, että kaupungilla ei ole mitään velvoitetta avata tukkimiaan tonttiliittymiä. Ja kaupungin sivuilla kerrotaan myös, että tonttiliittymän avaus kuuluu tontin omistajalle. Lienee kaupungin yksipuolinen päätös?

Asiassa ei ole suurtakaan ongelmaa, jos liittymän tukkeeksi aurattu valli on sen verran matala ja kapea, että sen yli pääsee autolla.

Mutta Valtteri-myrskyn tuoma valli oli meillä noin 60 senttiä korkea ja juuresta ehkä metrin leveä. Mikään pelastusajoneuvo – varsinkaan ambulanssi – ei enää pääse tontille.

Kun auraus usein tapahtuu aamuyöstä, niin lienee kohtuutonta vaatia, että liittymän omistaja olisi yökaudet passissa pitääkseen pelastustiet vapaana ja voidakseen heti ryhtyä poistamaan vallia.

Jos joku nyt kuolee vallin takia puuttuvan ambulanssin vuoksi tontilleen, niin kaupunki voi tietenkin kätevästi vyöryttää koko vastuun tontin omistajalle. Mutta ainakin minun lautamiesjärkeni mukaan moraalinen vastuu kuuluu kaupungille.

Voitaisiinko kaupungin ohjeita tältä osin tarkentaa ja luottaa auraajan ammattitaitoon siten, että auraaja velvoitettaisiin puhdistamaan liittymä silloin, kun auraamansa valli estää ambulanssin pääsyn tontille?

Vaikka tästä tietenkin tulisi kaupungille lisäkustannuksia ja auraus hidastuisi entisestään, niin kai kaupungin asukkaiden henki ja terveyskin jonkin arvoiset ovat?

Kari Kalliomäki, sydänvikainen lumenkolaaja vm.-49

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut