Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Lukijalta: | Autetaan päihdenuoria pois kaduilta

Kaduilla näkee nuoriakin huumeiden käyttäjiä, kuten Länsiväylä uutisoi (19.3.). Olen mennyt juttelemaan muutaman nuoren kanssa Espoon keskuksessa ja Niittykummussa. Kaikki ovat olleet todella mukavia ja yllättävän avoimia.

Heillä on toisinaan hyvinkin rankat taustat ja siten helposti ymmärrettävät syyt päihteiden käyttöön. Erään nuorukaisen oli hänen isänsä raiskannut ja hän oli kokenut perheessään muutakin väkivaltaa. Toisella oli jo nuorena diagnosoitu vakava depressio ja keskittymishäiriö. Hän oli aikeissa ottaa yliannostuksen lääkkeitä samana iltana, kun menin hänelle juttelemaan, mutta hän muutti mielensä, kun hänestä välitettiin. Pienellä avulla hän lähti myös muuttamaan elämäänsä.

Toiset ilmeisesti reagoivat depressiossa passivoitumalla, mutta toiset jatkavat vastaavassa tilanteessa aktiivisempaa elämää päihteiden avulla. Huvikseen varmasti harva ryhtyy narkkariksi. Huumekokeilut jäävät yleensä kokeiluiksi, jos elämä on raiteillaan. Huumeiden käyttäjät tulee kohdata lähtökohtaisesti mielenterveysongelmaisina, joille tulee tarjota mielenterveys- ja päihdehoitoa samanaikaisesti, kun elämää lähdetään rakentamaan muutenkin kuntoon.

Länsiväylän jutussa haastatellut jalkautuvat päihdetyöntekijät tarjosivat nuorille turvallisen piikityksen ohjeita ja sanoivat, että ”meidän tehtävänä ei ole osoitella eikä ehdotella kuntoutukseen tai katkolle menoa”. Päihteiden käyttäjät tarvitsevat kuitenkin sekä vahvaa myötäelämistä että vahvaa suunnannäyttäjää. Heitä tulee nimenomaan aktivoida päättäväisesti hyvässä hengessä jutellen ja vahvistaen heidän itsetuntoaan. Itsensä tuhoaminen johtuu siitä, ettei välitä itsestään ja siksi heille on kerrottava uskottavasti heidän hyvistä puolistaan ja arvostaan.

Kannattaa mennä vahvistamaan näitä nuoria menemällä juttelemaan! Parhaiten voimaannuttavat satunnaiset ohikulkijat, jotka eivät tee sitä työnsä puolesta. Voi tarjota vaikka lounaan ja mennä yhdessä sossuun.

Henna Kajava

kaupunginvaltuutettu

aluevaltuutettu