Koronarajoitukset muuttivat pääkaupunkilaisten matkailutottumuksia äkillisesti. Kun Uusimaa eristettiin muusta Suomesta keväällä 2020 ja lentoliikennettä rajoitettiin, päivämatkailun suosio oman kodin lähialueella kasvoi.
Länsi-Uusimaa ulottuu Suomenlahden rannikolla itä–länsi-akselilla Hanasaaresta aina Hankoniemen kärkeen. Etelä–pohjoissuunnassa Porkkalanniemestä Liesjärven etelärannalle.
Läntisen alueen merellisyys, koskemattomat erämaat, viljavat pellot ja riistaisat metsästysmaat nähdään nyt uusin silmin. Urheilu- ja luontoharrastajille luonto tarjoaa lukuisia mahdollisuuksia. Aktiivisimmat päättäjät ja matkailuyrittäjät ovat tiivistäneet yhteistyötään ja pyrkivät sitä kautta houkuttelemaan matkailijoita.
Lähialueen historia ja nähtävyydet kiinnostavat.
Golfklubit kasvattivat jäsenmääriään harrastajien rynnistäessä kentille. Äkillisen kysyntäpiikin innoittamana rakennettiin padelkenttiä ahkerasti eri puolille Länsi-Uusimaata. Tenniskentillä vapaat ajat ovat yhä kortilla.
Lähiruokailu on kukoistuksena huipulla. Lännen monipuolinen ja tasokas raaka-ainetarjonta on inspiroinut ravintolayrittäjiä. Oman alueen erikoisuuksista kerrotaan ylpeästi, ja niitä markkinoidaan ahkerasti.
Lähialueen historia ja nähtävyydet kiinnostavat. Ukrainan sota palautti mieliin myös ikäviä muistoja: Suomi joutui vuokraamaan Neuvostoliitolle Hankoniemen ja laajan alueen Espoonlahdesta, joka ulottui Kirkkonummelta, Siuntioon ja Inkooseen saakka.
Etätyösuositukset lisäsivät perheiden valinnanmahdollisuuksia. Moni pääkaupunkiseudulla asuva perhe työskentelee vapaa-ajanasunnollaan tai kesämökillään läntisellä Uudellamaalla. Nuorten aikuisten, lapsiperheiden, keski- ja hyvätuloisten muutto kehyskuntiin kiihtyi.
Länsi-Uusimaa on hyvinvointialue, jossa on potentiaalia ja elinvoimaa.
Heli Koivuniemi
heli.koivuniemi@media.fi