Päätoimittajalta: Usko unelmaan ei hiivu – liiga yhä tähtäimessä

Heli Koivuniemi

Kiekko-Espoon tulevaisuus näyttää valoisammalta kuin vuosiin. Espoolaisen kiekon menestystarinaa seurasi finaaleissa paikan päällä joukko valtakunnan median edustajia. Naiset ja U18-joukkue varmistivat Suomen mestaruuden. Miesten oli tyydyttävä Mestiksessä hopeaan.

Kiekko-Espoo julisti vuosi sitten, että se tavoittelee kolmessa vuodessa liigakelpoisuutta. (LV 26.5.21)

Liigan puheenjohtaja Heikki Hiltunen vastasi Kiekko-Espoolle, että nousun edellytyksenä ovat urheilullinen ja taloudellinen menestys sekä junioriorganisaatio ja olosuhteet (26.5.21).

Mistä löytyy omistaja, joka ottaa harteilleen miljoonien kulut?

Espoolaiset löysivät vuosien tauon jälkeen Metro Areenan. Toista finaaliottelua seurasi 2 300 ja neljättä 2 514 katsojaa. Yleisö osoitti aktiivisuudellaan ja tunnelmallaan, että entisajan fanihenkeä löytyy.

Kun kaupunginjohtaja Jukka Mäkelä pudotti neljännessä finaaliottelussa avauskiekon, mestaruus oli vielä mahdollinen. Urheilullisuus todistettiin kuitenkin kauden aikana.

Kiekko-Espoon junioritoiminta on valtakunnan tasolla mitattuna kärkikastia. Nuoret pelaajat rynnistävät kohti huippua.

Hiltusen mainitsemat olosuhteet ovat muuttuneet. Pääkaupunkiseudulla kuhistaan siitä, nousevatko Jokerit takaisin liigaan. Jos, missä hallissa ja kaupungissa. HIFK:kin on hetken ilman kotihallia, jos Helsinki Garden hanke etenee. Mahtuuko pääkaupunkiseudulle kaksi, jopa kolme liigajoukkuetta?

Metro Areenan tilanne on kriittisin. Mistä löytyy omistaja, joka ottaa harteilleen miljoonien kulut? Hallin arvoksi on arvioitu 4–5 miljoonaa, taustayhtiön velat ovat neljä miljoonaa ja saneeraustarve mittava. Liiga edellyttää, että joukkue pelaa kotikaupungissaan. Areena on oltava liigakelpoinen ja aitioiden sekä ravintoloiden sen mukaisia.

LV-analyysissa 5.5. Kiekko-Espoon puheenjohtaja Ami Rubinstein totesi uskovansa vahvasti unelmaan, että joukkue palaa lähitulevaisuudessa Liigaan.

heli.koivuniemi@media.fi

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut