Lukijalta: | HSY on ryhtynyt toimiin haittojen minimoimiseksi

Kari Vikanti nosti esiin mielipidekirjoituksessaan (Länsiväylä 4.5.2022) viemäröinnin sulamiskauden ylivuodoista aiheutuneen ympäristöhaitan Pitkäjärvellä. Tämä valitettava tilanne on varmasti pohdituttanut paikallisia asukkaita, ja siksi onkin syytä avata tilannetta Pitkäjärvellä tarkemmin.

Pitkäjärven alueen tilanteeseen vaikuttavalle viemäröinnin valuma-alueelle Espoossa ja Vantaalla on kohdistunut pitkäaikaista väestönkasvua. Samaan aikaan verkoston kunto on ajan kuluessa rapautunut, mikä on lisännyt vuotovesien määrää viemäreissä. Äärevissä säätilanteissa verkoston kapasiteetin loppuminen on näkynyt alueella erittäin valitettavina ylivuotoina.

HSY on näissä tilanteissa tiedottanut viranomaisia ja käsitellyt asiaa myös erillisessä tapaamisessa ELY-keskuksen kanssa. Haittojen minimoiseksi olemme käynnistäneet Järvenperän valuma-alueen verkostosaneerauksen suunnittelun. Hankekokonaisuus on osa juuri käsittelyvaiheessa olevaa vesihuollon investointiohjelmaa vuosille 2023–2032. Laaja hankekokonaisuus ajoittuu nykytiedon valossa vuosille 2023–2025.

HSY on koko toimintansa ajan investointien aikatauluttamisessa lisännyt resursseja verkostojen analysoimiseen ja mallintamiseen. Olemme nyt tyystin eri tasolla lähes 9 000 kilometrin pituisen verkosto-omaisuuden hallinnassa ja mallinnuksessa kuin 10–15 vuotta sitten, jolloin tässä Järvenperän valuma-alueen verkostossa olisi ollut jo syytä tunnistaa ja käynnistää ennakoiva kapasiteetin nosto ja heikkokuntoisen verkoston saneeraus.

Analyysit ja mallinnukset eivät kuitenkaan yksin riitä. Vesihuoltoinfrastruktuurin ylläpito ja kehittäminen nielee rahaa. Toimintaa ja sen edellyttämiä investointeja rahoitetaan vesimaksuilla. HSY:n investointien rahoitus ei ole kuitenkaan ollut viime vuosikymmenellä kestävällä pohjalla ja kuntayhtymä on joutunut ottamaan useana vuonna ulkopuolista lainaa, jolla toimintaa on rahoitettu ja kasvaneisiin tarpeisiin on vastattu.

Toimimalla näin siirrämme saneerausvelan rahavelaksi tulevien sukupolvien maksettavaksi. Tämä ei ole kestävää pitkällä aikavälillä. Onkin tärkeä kysymys, miten paljon ja millä painotuksella vesihuollon hankkeita toteutetaan pääkaupunkiseudulla, kun investointitarpeita on enemmän kuin mitä vesimaksuilla kyetään tekemään.

Parhaillaan lausunnoilla olevan vesihuollon investointistrategian mukaan ikääntyvä verkosto edellyttää saneeraus- ja kapasiteetti-investointien tason korottamista ja toimenpiteiden kohdentamista vaikuttavuusperusteisesti, mutta talouden tasapainoa hakien. Lisääntynyt investointitarve yhdistettynä talouden tasapainoon tarkoittaa jatkossa tarvetta vesimaksujen nostolle.

Mari Heinonen

vesihuollon toimialajohtaja

HSY

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut