Lukijalta | Kotonakin tehdään yhteiskunnalle arvokasta työtä

Kotihoidontuen Espoo-lisän leikkaamisesta puhuttaessa kokoomuksen valtuutettu Isto Havu kysyi, haluammeko kannustaa pienituloista vanhempaa jäämään kotiin sen sijaan, että hän tekisi yhteiskunnalle arvokasta työtä. Ottamatta tässä kantaa itse leikkaamiseen haluan nostaa esiin huomioita kotona tehdystä palkattomasta työstä, kuten talouden- ja lastenhoidosta.

Näkemys siitä, että palkaton kotona tehtävä lastenhoito ja muu kotitaloustyö olisi vähemmän arvokasta kuin palkkatyö, ei kuulu enää tälle vuosisadalle. Palkatta tehtävä kotityö on erottamaton osa yhteiskuntaa, ja sillä on valtava merkitys kansantaloudelle ja yhteiskunnalle.

Tästä huolimatta edelleen törmää siihen, että jotkut pitävät tätä ilmiötä itsestäänselvyytenä tai eivät edes huomioi sitä päätöksenteossaan. Tämä on myös tasa-arvokysymys. Palkattoman työn väheksynnällä on valtava vaikutus naisten asemaan ja oikeuksiin, sillä naiset tekevät valtaosan palkattomista kotitöistä.

Suomessa Tilastokeskus pitää näistä kirjaa, ja vuonna 2021 julkaistussa selvityksessä palkattoman kotitaloustyön eli kotitaloustuotannon bruttoarvonlisäys oli Suomessa 102,1 miljardia euroa vuonna 2020. Siispä arvon valtuutettu Havu, kyllä minä sanoisin, että siellä kotonakin tehdään ”yhteiskunnalle arvokasta työtä”.

Kansainvälisesti sovitun käytännön mukaan palkatonta kotityötä eli kotitalouksien itselleen tuottamia palveluita ei pääsääntöisesti lasketa mukaan bruttokansantuotteeseen. Bruttokansantuotteeseen, joka ohjaa kuitenkin merkittävästi talouden kehitystä ja päätöksentekoa, niin Suomessa kuin kansainvälisesti. Tämä on valtava vääryys ja todella ongelmallista tasa-arvon toteutumisen kannalta.

Vielä on töitä tehtävänä tasa-arvoisen talouspolitiikan eteen. Lakikiemuroiden lisäksi tehtävää on ennen kaikkea ihmisten asenteiden muuttamisessa. Sen eteen me kaikki onneksi pystymme tekemään osamme.

Leila Arstila

kaupunginvaltuutettu (vihr.)

Espoo

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut