Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Lukijalta | Kai Mykkäselle tuli paha huti ja peiliin katsomisen paikka

Kokoomuksen kansanedustaja Kai Mykkänen pelotteli (LV 11.9.), että Marinin hallitus olisi vaarantamassa peruskoulun perustan ja leikkaamassa peräti 1 400 opettajan palkat. Väite on yksinkertaisesti epätosi.

Mykkänen yrittää hämmentää lukijaa viittaamalla kirjoituksessaan ns. tasa-arvorahaan, jonka avulla kulloinenkin hallitus on korostanut omia oppimisen painopisteitään. Nämä ovat hankerahoja, joita istuvat hallitukset eivät voi päättää tulevien hallitusten puolesta.

Kokoomuksen opetusministerikaudella vuosina 2016–2019 tuo summa oli vajaat 122 miljoonaa euroa. Se jää historiaan 2010-luvun alhaisimpana. Tämän hallituskauden aikana kyseiset rahat ovat yli tupla tuosta, noin 256 miljoonaa euroa. Ja toisin kuin Mykkänen väittää raha ei ole loppumassa kouluilta ensi vuodenkaan osalta.

Kokonaisuutena opetus- ja kulttuuriministeriön pääluokkaan sisältyvä perusopetuksen rahoitus kasvaa Marinin hallituksen toimesta vuodesta 2022 vuoteen 2023 yhteensä 37 miljoonaa euroa.

Toisin kuin kokoomuksen johdolla tehtiin, Marinin hallitus on korottanut varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen määräaikaisten laatu- ja tasa-arvohankkeiden lisäksi pysyvää rahoitusta lähes 300 miljoonalla eurolla verrattuna hallituskauden alkuun. Tähän sisältyy muun muassa perusopetuksen tehostettu oppilaanohjaus (9 milj. euroa), varhaiskasvatuksen leikkausten peruminen (33 milj. euroa), oppilas- ja opiskelijahuollon vahvistaminen (29 milj. euroa) ja varhaiskasvatuksen tuki (15,0 milj. euroa).

Olen aina pitänyt Kai Mykkästä kokoomuksen faktaihmisenä, mutta nyt tuli hänelle paha huti ja peiliin katsomisen paikka. Menköön se lähestyvien eduskuntavaalien piikkiin.

Maria Guzenina

kansanedustaja (sd.)

Espoo