Jorvin sairaalasta sittenkin totta. Kymmenen vuotta vireillä ollut sairaalahanke toteutuu, vaikka moni on saattanut menettää uskonsa.
Näin todettiin Länsiväylän pääkirjoituksessa 19.10.1972. Lehdessä kaivinkone iskee kauhansa maaperään. Kerta toisensa jälkeen päätös sairaalaan rakentamisesta ajautui umpikujaan, josta päästiin eteenpäin laajentamalla kuntainliiton pohjaa.
Espoo ja Vantaa kasvoivat kiihtyvää vauhtia, mutta sairaalaa tarvitsevien kustannuksella tehtiin julkista teatteria. Päätöksen läpirunnominen edellytti kuuden kunnan yhteishanketta.
Lopulta lähes viisitoista vuotta kestäneen päätös- ja rakennusruljanssin tuloksena espoolaiset, kirkkonummelaiset ja kauniaislaiset saivat oman sairaalaan.
Potilaat jumittuvat sairaalan päivystykseen.
50 vuotta täyttänyt kaupunki jatkaa kiihtyvää vauhtia kasvuaan. Sairaalahoidon ja -paikkojen tarve kasvaa sen mukana. Jorvi painii vuonna 2017 valmistuneen Espoon uuden sairaalan valmistumisesta huolimatta historiallisten ruuhkien parissa.
Nyt odotellaan uudisrakennuksen valmistumista vuoteen 2026 mennessä. Sen on tarkoitus korvata lähinnä nykyisin käytössä olevia vanhentuvia tiloja. Päätös nitkahti eteenpäin helmikuussa 2022 Husin hallituksessa (LV 7.2.).
Suurin syy ruuhkiin on Husin Akuutin ylilääkäri Kimmo Suojasen mukaan hoitajapula, joka on johtanut poikkeuksellisiin tilanteisiin Jorvin yhteispäivystyksessä.
Päivystystä ei ole tarkoitettu pitempiaikaiseen hoitosuhteeseen vaan akuutisti sairastuneiden alkuhoitoon. Uusille potilaille ei ole tilaa, kun potilaat jäävät jumiin päivystykseen (LV 7.9.).
Montaako päätöstä tehdessä ollaan yhtä varovaisia, todettiin pääkirjoituksessa 1972. Silloin ongelmana oli rakentamisen aloittaminen. Nyt hoitajapulaan ei tunnu löytyvän ratkaisuja.
Molemmissa tapauksissa teatterin maksavat potilaat, terveydellään.
Ylilääkäri lupasi, että kriittiset potilaat kyetään jonoista huolimatta hoitamaan. Priorisoinnilla on kuitenkin aina hintansa. Pitkittyneistä hoitojonoista kasautuu kohtalokkaita ongelmia.
heli.koivuniemi@media.fi