Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Mielipide | Seniorineuvola olisi tärkeä ikäihmisten hyvinvoinnille

Jätimme kuluvan vuoden maaliskuussa aluevaltuuston kokouksessa valtuustoaloitteen, jossa esitimme seniorineuvolatoiminnan pilotointia hyvinvointialueellamme. Seniorineuvoloiden tarpeesta kertoo jotakin se, että kaksi muuta aluevaltuutettua jättivät täysin samansisältöisen valtuustoaloitteen heti seuraavassa kokouksessa. Saamamme kansalaispalaute aloitteen jättämisen jälkeen oli myös hyvin positiivista, ja useampi iäkäs Länsi-Uudenmaan asukas kaipasi seniorineuvolatoimintaa omalle kotiseudulleen.

Alun perin aloitteellemme esitetyssä vastauksessa esitettiin, että seniorineuvolapalvelun tehtävät ajaisi nykyinen seniorineuvonnan ja terveysaseman yhdistelmä. Seniorineuvontapalvelut ovat kuitenkin pohjimmiltaan erilaisia kuin seniorineuvolan palvelut. Ensinnäkin niiden tarjoama palvelupolku voi olla asiakkaan näkökulmasta pirstaleinen, eivätkä ne tarjoa iäkkään ihmisen tarvitsemia palveluita yhden katon alla. Toiseksi seniorineuvontapalveluiden piirissä ei tarjota säännöllisiä terveystarkastuksia, laboratoriotutkimuksia tai sairaanhoitaja- ja lääkäripalveluita, jotka ovat tarpeellisia ikäihmisen hyvinvoinnin kannalta. Näitä palveluja saa toki terveysasemalta, mutta eikö olisikin tarkoituksenmukaista vähentää kuormaa sieltä ja suunnata resurssia matalan kynnyksen ennaltaehkäiseviin palveluihin?

Mielestämme esittämämme toimintamalli edistää ikäihmisten hyvinvointia ja terveyttä paremmin kuin nykyiset pirstaleiset seniorineuvontapalvelut. Tämän lisäksi uskomme tutkimustietoon perustuen, että seniorineuvolan malli olisi omiaan reagoimaan iäkkään asiakkaan toimintakyvyn muutoksiin varhaisen puuttumisen keinoin. Ennakoiva hoito puolestaan vähentäisi tutkimusten mukaan kotihoidon ja terveyspalveluiden välitöntä tarvetta sekä tuottaisi näin kustannussäästöjä.

Tästä syystä jätimmekin aluevaltuuston syyskuun lopussa pidetyssä kokouksessa ponnen, jossa esitimme, että seniorineuvoloiden toimintamallia pyritään edistämään yhtenäistämällä nykyistä pirstaleista senioripalveluiden verkkoa. Ponsiesityksemme hyväksyttiin runsaan kannatuksen saattelemana. Sen myötä seniorineuvolatoiminnan kehittäminen onneksi jatkuu hyvinvointialueella, sillä se on palvelumuotona kustannustehokas ja asiakkaan kannalta helppo malli, joka turvaa alati ikääntyvän väestömme hyvinvointia.