Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Lukijalta | Espoon Asunnot ei vastusta huoneistokohtaisia vesimittareita

Länsiväylän Lukijalta-palstalla julkaistiin keskiviikkona 21.9. kirjoitus, jossa Mia Saarelma otti kantaa muun muassa Espoon Asuntojen käyttöveden laskutukseen. Hän kritisoi nykyistä neliöperusteista laskutustapaa ja puoltaa vesimittarilaskutusta.

Toisin kuin Mia Saarelma kirjoittaa, Espoon Asunnot ei vastusta vesimittareihin perustuvaa laskutusta. Ratkaisun on kuitenkin oltava taloudellisesti kestävä.

Espoon Asuntojen vesilaskutus perustui aiemmin osassa kiinteistöistämme vedenkäytön mittaukseen. Tästä laskutustavasta jouduttiin kuitenkin luopumaan vuoden 2015 alussa, koska käytössä olleiden vesimittareiden mittaustarkkuus ei enää vastannut Tukesin asettamia vaatimuksia.

Ratkaisun on oltava taloudellisesti kestävä.

Yhtiö on seurannut ja seuraa aktiivisesti etäluettavien vesimittareiden kehitystä, kestoikää ja asennuksen teknistä toteutettavuutta ja kannattavuutta. Tavoitteena on löytää ratkaisu, jonka omakustannusperiaatteella toimiva yhtiö voi toteuttaa luotettavasti ja asukkaille kohtuullisin kustannuksin.

Marraskuussa 2020 tuli voimaan käyttöveden mittausta koskeva lakiuudistus, joka perustuu EU:n energiatehokkuusdirektiiviin. Uudistuneessa laissa edellytetään, että niissä uudiskohteissa ja vanhojen kiinteistöjen putkistosaneerauksissa, joihin on haettu rakennuslupaa 23.11.2020 jälkeen, käyttöveden laskutuksen tulee perustua mitattuun kulutukseen. Näin ollen myös Espoon Asunnot valmistautuu parhaillaan aloittamaan etäluettavaan kulutukseen perustuvan laskutuksen osassa kiinteistöjään.

Lämmin käyttövesi vaikuttaa merkittävästi kiinteistön energiankulutukseen, kuten Mia Saarelmakin kirjoituksessaan toteaa. Historiallisella vauhdilla kallistunut energia ja sen saatavuutta uhkaavat tekijät tekevät vedensäästötoimista erityisen ajankohtaisia juuri nyt. Espoon Asunnot on asentanut osaan kiinteistöistään vettä säästäviä vesikalusteita, ja asennukset jatkuvat. Energiansäästötalkoisiin tarvitaan kuitenkin kaikkia. Lämpimän veden käytön vähentäminen onkin yksi niistä nopeavaikutteisista ja konkreettisista energiansäästötoimista, johon yhtiö kannustaa kaikkia asukkaitaan ryhtymään jo tänään.

Hannu Rahkila

kiinteistöpäällikkö

Espoon Asunnot Oy