Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Lukijalta | Ylismäentien rakentaminen perustuu asemakaavaan

Länsiväylän lukija kommentoi mielipidekirjoituksessa 27.10. Ylismäentien varren uusia asuinkerrostaloja.

Tien molemmin puolin on tehty muutama vuosi sitten asemakaavanmuutokset, joissa 2000-luvun alussa asemakaavoitettuja toimistokortteleita muutettiin asuinkortteleiksi. Kummassakin kaavanmuutoksessa rakennusoikeuden määrä laski verrattuna aiempaan asemakaavaan. Kadun puolelta korkeat asuinkerrostalot madaltuvat pihan puolella ja liittyvät luontevasti viereisiin virkistysalueisiin.

Ylismäentien eteläpuolisen kaavanmuutoksen suunnitelmat, joihin kirjoittaja viittaa, olivat nähtävillä vuosina 2017 ja 2018. Laajassa aineistossa oli mukana kaupunkirakenteelliset perustelut ja vaikutusarviointi. Kummallakaan kerralla asukkaat eivät jättäneet palautetta suunnitelmista. Rakennusten määrä ja rakennusoikeus eivät muuttuneet nähtävilläolojen välillä tai jälkeen. Rakennusten korkeuksiin tehtiin vähäisiä muutoksia. Esimerkiksi itäisintä rakennusta porrastettiin hieman matalammaksi.

Kaupungin luonteeseen kuuluu jatkuva muutos.

Kaupungin luonteeseen kuuluu jatkuva muutos. Kaupunkisuunnittelu on monenlaisten, joskus ristiriitaistenkin tavoitteiden yhteensovittamista. Espoon kaupunkisuunnittelukeskus kehittää jatkuvasti viestintäänsä, jotta ihmiset havahtuisivat tuleviin muutoksiin ajoissa, jo suunnitteluvaiheessa. Jokaisella kaavahankkeella on oma verkkosivu, jolta löytyvät ajankohtaiset suunnitelmat ja suunnittelijoiden yhteystiedot. Heihin voi olla yhteydessä, ja kaupunkiympäristön toimialan asiakaspalvelu neuvoo, jos tietoa ei tunnu löytyvän.

Uutena palveluna olemme ottaneet käyttöön Vaikuta nyt -uutiskirjeen, joka kertoo kaupunkiympäristön ajankohtaisista hankkeista ja vaikutusmahdollisuuksista kahden viikon välein. Kannustamme kaikkia kaupunkiympäristön muutoksista kiinnostuneita tilaamaan uutiskirjeen sähköpostiinsa kaupungin verkkosivuston kautta.

Torsti Hokkanen

kaupunkisuunnittelujohtaja

Espoon kaupunki