Jätin Tapiolan terveysasemalle soittopyynnön torstaina 27.9. ja odotin soittoa takaisin muutaman päivän. Laki sanoo, että hoidontarpeen arviointi eli tässä tapauksessa takaisinsoitto on tehtävä kolmen päivän sisällä. Tätä kirjoittaessani 3.11. minulle ei ole vieläkään soitettu takaisin, mutta puhelin ilmoittaa, että numeroni on jo tallennettu järjestelmään. Espoon kaupungin internetsivut taas kehottavat menemään paikan päälle, jos soittaa aamulla ja iltapäivään mennessä soittoon ei ole vastattu.
Eilen minulla oli vihdoin voimia mennä terveysasemalle ja kello 13 olin terveysasemalla ottamassa vuoronumeroa. Vaikka terveysasema menee kiinni kello 16, vuoronumerokone laitettiin kiinni jo 13.30 ja moni jäi ilman lappua – osa kuulemani mukaan oli yrittänyt jo monena päivänä päästä hoitoon iltapäivästä.
Kohtaamani hoitaja oli ystävällinen ja kertoi, että takaisinsoittojono on tällä hetkellä yli viikon. Espoo siis rikkoo lakia. Toivon todella, että lain rikkominen lopetetaan.
Itseni kannalta tilanne päättyi onnellisesti, sillä hoitaja otti huoleni vakavasti ja sain heti jatkohoitoa sekä ohjeet tulevaisuutta varten, kiitos siis hänelle. Resursseja tulee kuitenkin kasvattaa, jotta kaikki saavat varmasti hoitoa eikä takaisinsoittojono kasva näin suureksi.
Selene Tenn
Espoo