Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Puheenvuoro Ammattiin johtaviin koulutuksiin tulee panostaa – "Arvo tulisi nostaa akateemisen koulutuksen arvon rinnalle"

Kun kohtaat ammattilaisen, haluatko, että hän osaa auttaa ja että häneltä löytyisi monipuolisesti tietoa ja taitoa? Haluatko, että hän pitää ammatistaan ja on motivoitunut kehittämään taitojaan?

Suurin osa meistä varmasti haluaisi. Valitettavasti aiemmin tehdyillä koulutuspoliittisilla uudistuksilla hyväksi ja taitavaksi ammattilaiseksi on nykyään hyvin vaikeaa valmistua. Ammattikoulut ja ammattikorkeakoulut ovat menettäneet ison siivun rahoituksestaan ja sen seurauksena laadukas opetus on kärsinyt. Varsinkin lähiopetus on jäänyt pienemmälle, vaikka se on monesti olennainen osa monessa ammattiin johtavassa koulutuksessa.

Koulutuspolitiikka on ollut esillä viime aikoina. Niin PISA-tulokset kuin monet tehdyt uudistukset puhuttavat. Myös lukukausimaksuista keskustellaan aina vaalien alla. Usein keskustelun aiheiksi valikoituvat lukio- ja yliopistokoulutus. Miksei keskustella ammattiin johtavan koulutuksen tilasta?

Akateemisella koulutuksella on kieltämättä paikkansa Suomen tulevaisuuden kehittämisessä, mutta niin on ammatillisella ja ammattikorkeakoulutuksellakin. Meidän pitäisi pystyä ymmärtämään, että kaikki koulutus on yhtä tärkeää. On harmillista nähdä, ettemme kykene puhumaan koulutuksesta laajemmin, sillä tällaista keskustelua juuri nyt tarvitsisimme. Koulutuspolitiikka on iso kokonaisuus, jonka jokaista palasta tarvitaan.

Suomi osasi kerran rakentaa erinomaisen koulutusjärjestelmän. Sen ylläpitäminen vaatii kuitenkin päättäjien vahvaa tahtoa nähdä koulutus kokonaisuutena yhteiskunnallisen hyvinvoinnin perustana ja toisaalta nähdä koulutuksen eri vaiheiden ja asteiden tärkeys ja se, miten ne ovat sidoksissa keskenään. Keskustelut ammattiin johtavasta koulutuksesta eivät saa jäädä varjoon, vaan koulutuksen arvo tulisi nostaa akateemisen koulutuksen arvon rinnalle.

Kirjoittaja on RKP:n nuortenjärjestön puheenjohtaja.