Teekkarikulttuurille tyypillistä ”Joo, joo, kyllä tää onnistuu” -meininkiä kaivataan joka elämänalueille. Mikään ei ole juhlavuottaan viettäville teekkareille liian vakavaa tai mahdotonta.
Kantavana voimana on Teekkarius 150 -juhlavuoden puheenjohtajan Linda Loukamon ja noin nelisenkymmentä vuotta sitten opiskelleen Vesa Lehtisalon mukaan yhdessä tekeminen, humoristinen fiilis ja positiivinen suuruudenhulluus (LV 19.11.).
Pilaillakin saa, kunhan siitä jää kaikille osapuolille hyvä mieli. Tähän perustuvat teekkareiden tekemät jäynät.
Jäynät, traditiot, vuosijuhlat ja laulut ovat kulloinkin viestineet ajanhengestä. Politiikka näytteli vahvempaa roolia 1960–1970-luvuilla. Sen jälkeen osa hyljeksityistä traditioista nousi jälleen voimiinsa.
Kantavana voimana on yhdessä tekeminen ja humoristinen fiilis.
Osa vanhojen laulujen sanoista kalskahtaa nykypäivänä hyvinkin epäsoveliailta. Siksi sanoja siistiään tarpeen mukaan, jotta ne vastaisivat nykyajan vaatimuksia.
Joustavasta asenteesta kielii se, että teekkarius ei ole enää pelkästään suljetun, tekniikan opiskelijapiirin ilakointia. Nykyään mukaan otetaan jo muutkin opiskelijat, jotka asiasta innostuvat ja kiinnostuvat.
Naisia on pyritty houkuttelemaan jo vuosia tekniikan opiskelujen pariin. Juhlavuoden järjestelyissä naisia ei mitä ilmeisemmin tarvinnut houkutella. Heidän osuutensa on merkittävä, jopa historiallinen. Päävastuussa juhlavuoden järjestelyistä on yhdeksän naista ja kaksi miestä.
Otaniemessä on juhlittu perinneviikkoja parin viikon ajan. Siellä voi käydä milloin tahansa aistimassa, miltä nykyajan opiskelijoiden elämä näyttäytyy.
Kun Otaniemen metroasemalta nousee ylös katutasolle, on saapunut kuin toiseen maailmaan, jossa pätevät eri säännöt. Ainakin ”Joo, joo, kyllä tää onnistuu” -asenteen aistii heti.
Kun olet saapunut perille, käy katsastamassa samalla, miltä esimerkiksi vastavalmistunut teekkariuden 150-vuotista taivalta kunnioittava tiilimonumentti näyttää.
heli.koivuniemi@media.fi