Miksi kolmen lapsen kanssa liikkuessa joudun jatkuvasti kuulla naisten kohkausta lapsiluvustamme?
Suomessa yritetään edelleen sopia yhteen samaan muottiin ja työntää kaikki muutkin sen läpi. Espoon kaduilla tuplarattaita lykkiessä, yhden lapsen potkupyöräillessä vieressä, olen saanut valtavasti palautetta siitä, että ei ole normaalia olla kolme lasta 1,84:n sijaan.
Miksi lapsilukua sörkitään, arvioidaan ja kommentoidaan? Miksi jokaisen omaa lukua ei voida ottaa ihan tavallisen harmittomana tositilanteena ja vallitsevana asianlaitana? Monien iäkkäiden naisihmisten maailma tuntuu horjahtelevan, kun meidän perhe liikkuu kadulla.
Miksi lapsilukua sörkitään, arvioidaan ja kommentoidaan?
Joudun kerta toisensa jälkeen kertaamaan ikäeroja, päivittelemään vauhdin ja vilskeen määrää ja kuuntelemaan hyperventilointia lähestyvää kauhistelua asiaan liittyen. Olen tilanteessa, jossa lohdutan, vakuuttelen, pontevasti nyökkäilen ja kovasti hymyilen, että kyllä me pärjätään. Viesti ei mene perille. Vastaani saan epäuskon kimmellystä silmissä, pään puistelua ja toteamuksia siitä, että 20 vuoden päästä se helpottaa, kun nyt vain tämän pahimman ajan kestäisimme.
Miksi he kutsuvat lasteni lapsuutta pahimmaksi ajaksi? Onko niin monella ollut niin kauheaa omien lasten kanssa, että heidän täytyy purkaa omia traumoja tuntemattomille, liimata niitä nuorempien päälle ja ennustaa sitä samaa kaikille muille? Tuosta noin vain kadulla kulkiessa.
Entä jos haluan viettää mahdollisimman paljon aikaa lasteni kanssa enkä halua näiden vuosien hurahtavan nopeasti saatikka odottele jo näiden nyt alle kouluikäisten kotoa muuttoa? Entä jos kaikki ei ole niin synkkää, työlästä ja hirveää kuin he yrittävät minulle väittää? Ikään kuin työtä pitäisi kaihtaa. On myös aina hauskaa havaita tilanteen ristiriita ja poimia ne vilpittömät ilon ja hellyyden heijastukset heidän kasvoiltaan, joita lapseni heissä saa aikaan.
Ja miksi minun pitäisi vielä olla vastaamassa niihin varmisteluihin, että olihan lapsiluku nyt täynnä? Miksi? Eikö kyseessä ole erittäin henkilökohtainen asia ja arvovalinta?
Epäkohteliaisuuden määrästä pökertynyt
Espoo