Katujen kunnossapito maksetaan asukkaiden maksamilla veroilla. Pyydämme, että se huomioidaan katujen kunnossapidossa ja talvella auraus suoritetaan siten, että aurauksesta ei koidu asukkaille eli työn maksajille haittaa.
Ne kadut, joiden toisella puolella asutaan ja toisella puolella on viheralue tai muu vastaava, aurataan viheralueen puolelle. Auran kulma käännetään kadulle tullessa kohti kadun keskiosaa ja takaisin mennessä kadun asumattomalle puolelle, esimerkiksi viheralueelle. Auraus ei saa muodostaa vallia asuntojen sisääntulon eteen ja näin estää sisääntuloa asuntoihin.
Tapiolan Itärannan toisella puolella ei asuta. Harjuviita ja Kimmeltie ovat vastaavanlaisia katuja, joiden toisella puolella on asumaton viheralue. Muitakin on.
Pirkko Söderman
Eero Kokko
Tapiola