Länsiväylän artikkelissa (25.1.2023) kirjoitettiin kouluruuasta ja ruokailutavoista sekä lukiolaisten välipaloista.
Viherlaakson lukio tarjoaa lukiolaisille joka päivä aamupuuron ja lounaan eikä nälissään tarvitse opiskella. Aamupuurolla käy päivittäin 20–40 opiskelijaa. Kuten Länsiväylän jutusta käy ilmi, Viherlaakson lukion opiskelijat ovat suurimmaksi osin tyytyväisiä kouluruokaan. Joskus tarve herkutella tai mieltymykset ohjaavat hakemaan ravitsevan koululounaan korviketta läheisestä kaupasta. Harvemmin sinne mennään nälän takia.
Viherlaakson koulussa ja lukiossa on liki 1 000 oppilasta ja opiskelijaa. Lounasaika on noin kahden ja puolen tunnin mittainen. Ruokailuaikoja on porrastettava ja lukiolaisilla on lyhyt ruokavuoro klo 11 ja sitten kaksi puolen tunnin ruokavuoroa klo 12–13. Aamupuuro tarjotaan klo 8.00–8.20. Myöhäisempää aamupalaa klo 9.30 on toivottu, mutta keittiö ei omien työaikataulujen takia voi tätä ottaa hoitaakseen. Oppilaskunta voisi kenties järjestää edullista välipalamyyntiä.
Lukion ruokailu oli vielä muutamia vuosia sitten hieno yhteisöllinen ja kasvatuksellinen yhdessäolon hetki. Opettajat saivat syödä valvonta-aterian verotusarvolla. Ruokailun yhteydessä nautittiin toisten seurasta, opittiin tavoille, vaihdettiin kuulumiset, ja hoidettiin arkiset asiat. Ryhmänohjaaja tavoitti lapsensa ruokalasta, jos ei mistään muualta. Nykyään lukion opettajat joutuvat maksamaan koululounaasta yli 6 euroa eikä monikaan siellä lounastaan syö. Opettajien osallistuminen lounaalle olisi sanonnan mukaan vanhassa vara parempi.
Kysyn säännöllisesti palautetta sekä läheisestä kaupasta että koulun ruokalasta. Yhteistyö tuntuu toimivan, suurkiitos teille molemmille. Viherlaakson lukion keittiöllä henkilökunta on osaavaa ja työhönsä sitoutunutta. He valmistavat erinomaista ruokaa heille annettujen määrärahojen ja listojen mukaan. Lisäksi lukiolaiset saavat lounaalla aina hyvän annoksen ystävällisyyttä ja hymyjä.
Jussi Rekilä
rehtori
Viherlaakson lukio