Mikä yhdistää junia, alkoholijuomia, apteekkeja ja rahapelejä? Muun muassa näillä toimialoilla nykyisillä toimijoilla on käytännössä monopoliasema. Uusien toimijoiden tulo on tehty mahdottomaksi tai hyvin hankalaksi.
Mielestäni esimerkiksi illallisviini pitäisi saada kauppakassiin ruokakaupasta tai yrittäjän pyörittämästä alkoholin erikoisliikkeestä. Junaliikenteessä valtionyhtiö VR tarvitsee haastajia. Kilpailu pakottaisi myös VR:n parantamaan laatua ja hinnoittelua.
Myös lääkejakelussa on kehitettävää. Valikoitujen itsehoitolääkkeiden saatavuutta pitäisi parantaa: on esimerkiksi hölmöä, että silmätippoja ei voi ostaa mukaan optikkokäynniltä. Uusien apteekkien perustamista pitäisi helpottaa.
Monopolien avaaminen hyödyttää kuluttajan ohella myös valtiontaloutta. Rahapeleissä Veikkauksen monopoliasema toimii vielä lottoamisessa, mutta netissä pelaamisesta verotuloineen valuu iso siivu ulkomaille. Luovutaan mieluummin toimimattomasta monopolista ja tuodaan ulkomaiset peliyhtiöt lisenssijärjestelmän ja suomalaisen verotuksen piiriin.
Markkinoiden avaamiseen kuuluu monopolien purkamisen lisäksi linjanvedot siitä, mitä kaikkea yritystoimintaa valtion, kuntien ja hyvinvointialueiden on perusteltua pyörittää. Monella toimialalla julkisesti omistetut yhtiöt kasvattavat aggressiivisesti markkinaosuuttaan ja kilpailevat epäreilusti yksityisten yrittäjäriskiä kantavien firmojen kanssa.
Julkisen sektorin tehtävä ei ole harjoittaa yritystoimintaa aloilla, joilla markkinat toimivat ja yksityistä tarjontaa löytyy. Valtion, kuntien ja hyvinvointialueiden tulee keskittyä yhteiskunnan peruspalveluiden pyörittämiseen ja jättää bisneksen tekeminen yksityisille yrityksille.
Seuraavan hallituksen tulee purkaa monopoleja ja avata kilpailua kunnianhimoisesti. Toimiva markkinatalous ja kilpailu parantavat palveluiden laatua ja alentavat hintoja. Se on kuluttajan ja veronmaksajan etu.
Emma-Stina Vehmanen
KTM, kaupunginvaltuutettu (kok.)
Espoo