Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Lukijalta | Urban Green Care -hyvinvointipuisto Matinkylään

Länsiväylässä 1.2.2023 kerrottiin ”reksin villistä talli-ideasta”. Espoolainen rehtori Ritva Mickelsson, joka on väitellyt hevosavusteisesta pedagogiikasta, ehdottaa, että Espoon kaupunki rakentaisi tallin sosiaalipedagogiselle hevostoiminnalle. Hän toteaa, että Matinkylän tallialue olisi tuhannen taalan paikka vaikuttaa lasten ja nuorten hyvinvointiin. Koululaisryhmät voisivat käyttää paikkaa päivisin KULPS!-toiminnassa ja paikka voisi toimia myös nuorisotilana.

Mickelssonin ehdotus on erinomainen ja vastaa alueen asukkaiden toiveita. Matinkylä-seura kokosi viime keväänä asukkaiden toiveita ja näkemyksiä alueen käytöstä. Ideoita tuli runsaasti: kotieläinpuistosta pörriäispuutarhaan ja lintuhoitolasta terapiapuutarhaan. Niiden pohjalta seura ehdotti kaupungille, että tallitontille ja sitä ympäröivälle alueelle perustetaan luontoon ja eläimiin perustuva terveyttä ja yhteisöllisyyttä edistävä puisto ns. Urban Green Care -hyvinvointipuisto.

Matinkylän tallialue on osa Matinkylän ja Finnoon välistä luontokokonaisuutta, johon sisältyy luonnonarvopuisto, meri ja rantaraitti sekä Suomenojan lintulampi. Alue soveltuisi erilaisten luonto- ja eläinavusteisten hyvinvointi- ja terveyspalvelujen tuottamiseen sekä nuorten ja lasten koulu- ja kasvatuspalveluihin. Se olisi erinomainen toiminta-alusta hyvinvointialan yrityksille ja kunnallisille ennalta ehkäiseville hyvinvointipalveluille.

Mickelssonin ehdotus on erinomainen ja vastaa alueen asukkaiden toiveita.

Matinkylä-seura toivoo, että alan yrittäjät ja Espoon kaupungin edustajat löytävät yhdessä hyviä yhteistyömalleja Green Care -tyyppisen hyvinvointipuiston toteuttamiseksi. Toiminta pitäisi kytkeä koulumaailmaan, lapsiin ja nuoriin sekä hoiva- ja terapiapalveluihin. Näiltä osin liikutaan sekä kunnan että hyvinvointialueen ydintehtävien piirissä. Espoon kaupungille tällaiseen hankkeeseen osallistuminen olisi Espoo -tarinan ja Kestävä Espoo -ohjelman toteuttamista parhaimmillaan.

Sirpa Aarniolehto-Kotilainen

puheenjohtaja

Matinkylä-seura ry

Sirkka Ruikkala

varapuheenjohtaja

Matinkylä-seura ry