Länsiväylässä 4.2. oli komea juttu Tapiolan palvelukeskuksesta ja sen ohjelmatarjonnasta.
Asun Espoon keskuksessa ja olen tutkinut paikallisen palvelukeskuksen ohjelmatarjontaa. Kaupungin esittelyssä annetaan ymmärtää, että keskus tarjoaa toimintaa ja myös oleilua kaikille, vapaasti.
Mutta olen yllättynyt ja pettynyt, että vain murto-osa ohjelmatarjonnasta on todella kaikille avointa. Suurin osa tapahtumista vaatii ilmoittautumisen, vuosi- tai kertamaksun tai jopa jonkun yhdistyksen jäsenyyden.
Olen keskustellut tästä joidenkin lähitienoon senioreiden kanssa, ja he ovat yhtä mieltä kanssani, että toiminnan pitäisi olla kaikille avointa, ei varsinkaan jonkin yhdistyksen jäsenille tarkoitettua.
Maksullisuus saattaa karsia niitä vähävaraisia senioreita, jotka juuri olisivat tämän toiminnan tarpeessa, jotka potevat yksinäisyyttä ja joiden yksinäisyyttä erilaiset aktiviteetit voisivat helpottaa.
Jos rahat ovat niin vähissä, ettei voi mennä Kela-taksilla lääkäriin, niin ei heillä ole varaa maksulliseen harrastustoimintaan. Heille kuusi euroa voi olla iso raha.
Esitän hartaan toiveen Espoon kaupungille, että toiminnan sisältö ja järjestäjätahot muutetaan sellaiseksi, ettei kukaan yksinäinen jää ulkopuolelle.
Sirpa
Espoo