Espoolaisten nuorten huumekaupasta on keskusteltu pitkään julkisuudessa. Poliisi kertoi muun muassa syksyllä olevansa huolissaan huumeita julkisilla paikoilla ja järjestäytyneesti kauppaavista alaikäisistä nuorista.
Tiistaina julkisuuteen levisi tieto, että poliisi on tehnyt huumeratsian espoolaiseen yläkouluun. Ratsia oli poliisin mukaan harvinainen. Ei kuitenkaan yllättävä.
Ratsia tehtiin, koska oppilaiden epäillään käyneen huumekauppaa koulupäivän aikana. Poliisin mukaan koulusta löytyi pieni määrä marihuanaa, ja muutamaa koulun oppilasta epäillään huumekaupasta.
Rehtori kuvaili Länsiväylälle koulua normaaliksi espoolaiseksi kouluksi. Poliisin mukaan ratsia tehtiin kouluun täysin sattumanvaraisesti. Ilmiannon perusteella.
Koulun maineen menettämisen pelolle ei pidä antaa valtaa.
Rehtori ei tunnista, että nuorten keskuudessa leviävää rikollista elämäntapaa ihannoivaa roadman-kulttuuria esiintyisi koulussa, vaikka siitä vihjattiin Länsiväylälle. Aiheesta on uutisoitu yleisesti myös laajasti.
Huolestuttavinta on, mikäli nuoret eivät ymmärrä tekonsa vakavuutta. Kyse on rikoksesta, josta seuraa rangaistus, vaikka tekopaikkana olisi koulun ympäristö.
Ratsiaa edeltävänä iltana Länsi-Uudenmaan poliisi järjesti laajan virtuaalisen tiedotustilaisuuden 6.–9.-luokkalaisten vanhemmille. Linjoilla nuorten päihteiden käytöstä valistettiin 400 vanhempaa eri puolilta Espoota, Kirkkonummea ja Länsi-Uuttamaata.
Päivää myöhemmin poliisi tekee ratsian. Viesti on selvä: huumebisnestä kitketään tarvittaessa järein ottein.
Nyt toivotaankin avointa ja rehellistä keskustelua. Mitä tästä seuraa? Mihin toimiin kyseissä ja muissakin kouluissa ryhdytään jatkossa? Vai odotetaanko, että kohu laimenee ja kiinnijääminen pelästyivät kerrasta?
Häpeälle tai koulun maineen menettämisen pelolle ei pidä antaa valtaa. Vanhemmille annettiin nettitiedotustilaisuudessa yksityiskohtaisesti neuvoja, miten menetellä, jos havaitsee nuoressa muutoksia.
Poliisi on tiedottanut avoimesti omista mahdollisuuksistaan. Sen resurssit eivät riitä ennalta ehkäisevään ja näkyvään toimintaan joka koulussa. Huoli on yhteinen. Ongelmat heijastuvat perheistä kouluihin ja kaduille.
heli.koivuniemi@media.fi