Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Lukijalta | Espoossa tarvitaan jatkossakin virkistysalueita

Ulkoilu on suomalaisten fyysisen, henkisen ja sosiaalisen hyvinvoinnin lähde. Uudellamaalla kaupunkien tulee turvata lähiluonnon säilyminen rakentamisen paineen keskellä. Tavanomaisesta arjessa tapahtuvasta luonnossa liikkumisesta yli puolet suuntautuu kuntien omistamille lähiluontoalueille.

Luonnonvarakeskuksen viime vuonna julkaiseman tutkimuksen mukaan 96 prosenttia suomalaisista aikuisista ulkoilee. EU:n viime syksynä julkaisema liikuntabarometri kertoo Suomen olevan unionin ulkoilevin kansa.

Helsingin kaupunki omistaa useita virkistysalueita Espoon ja Vihdin alueella. Parhaillaan on käynnissä selvitys, jossa tarkastellaan näiden alueiden liittämistä osaksi Nuuksion kansallispuistoa. Alueet tulee säilyttää jatkossakin virkistysalueina, joissa on mahdollisuus harrastaa monipuolisesti erilaista liikuntaa ja ulkoilua.

Luonnonsuojelualueiden rinnalla tarvitaan riittävästi lähivirkistysalueita, joita kehitetään ulkoilun ja luonnon virkistyskäytön tarpeet keskiössä. Riittävät lähivirkistysalueet ja niillä hyvin suunnitellut ulkoilun olosuhteet myös ohjaavat ulkoilua halutuille alueille, pois arvokkailta luontoalueilta.

Liikkumattomuus on aikamme suurimpia haasteita. Lähiluontoa turvaamalla edistetään ulkoilumahdollisuuksia, ja sitä kautta suomalaisten liikkumista. Lisäksi on todettu, että luonnossa vietetty aika voi lisätä arvostusta ja kiinnostusta luontoa ja luonnonsuojelua kohtaan.

Riikka Pakarinen

Espoon kaupunginvaltuutettu (kesk.)

Suomen Urheiluliiton puheenjohtaja

eduskuntavaaliehdokas