Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Vaaliareena | Nyt on tarpeen panostaa ennaltaehkäisevään työhön

Huomispäivän Suomea tehdään joka ikinen päivä varhaiskasvatuksessa, kouluissa ja oppilaitoksissa ympäri maan. Nyt tarvitaan ratkaisuja koulutuksen, kasvatuksen ja tutkimuksen puolesta.

Otankin nyt kantaa parhaiten tuntemaani alaan eli kouluihin ja päiväkoteihin. Olen huolestunut siitä, miltä vallitsevat tilanteet näyttäytyvät täällä Espoossa. Perusopetuksen aluepäällikkönä olen vahvasti koulujen arjessa mukana ja tunnen ja tiedän henkilöstön työn kuormittavuuden lisääntymisen. Työolosuhteet on laitettava kuntoon. Kannan huolta kaikkien opettajien ja rehtoreiden ja johtajien työssäjaksamisesta ja työn rajaamisen mahdottomuudesta. Keskeytykset, liiallinen työn määrä, kiire, taukojen vähäisyys ja työn tekeminen vapaa-ajalla kuormittavat henkilöstöä. Psykososiaalinen kuormitus on yhteydessä psyykkiseen työkykyyn, psyykkiseen oireiluun, työstä palautumiseen ja koettuun työuupumusriskiin. Työn kuormitus ja loppuun palamisen riski eivät houkuttele osaavia opettajia.

Me kasvatuksesta ja opetuksesta ymmärtävät tiedämme, että oppimisen tuki on korjattava vastaamaan oppijoiden nopeasti kasvavaa tuen tarvetta. Korjaaminen edellyttää sekä tukea koskevan lainsäädännön että tuen resurssien parantamista. Meidän on vahvistettava ennakoivaa ja varhaisiin ongelmiin puuttumista. Varhaisempi tuki on huomioitava erityisopettajamitoituksessa ja lapsen oikeus tarvitsemaansa tukeen tulee kirjata myös varhaiskasvatuslakiin. Erityis- ja muiden opettajien yhteisopettajuutta on tuettava vahvasti. Oikeudesta opiskella erityisluokassa tai -ryhmässä on säädettävä selkeämmin laissa, koska osa oppijoista tarvitsee pienemmän ryhmän oppiakseen.

Opetuksessa ja kasvatuksessa on oltava oppijoiden määrä ja tuen tarve huomioon ottaen riittävästi opettajia. Tällöin opettajilla on aikaa myös hyvän vuorovaikutuksen tukemiseen ja oppijoiden yksilölliseen kohtaamiseen. Ylisuurissa ryhmissä työrauha ja vuorovaikutuksen laatu heikkenevät, kiusaaminen lisääntyy ja oppiminen vaarantuu. Riittävä opettajamitoitus on keskeinen laatutekijä kaikilla koulutusasteilla.

Ajat ovat haastavat, ja monialainen yhteistyö on yksi vastaus lasten ja nuorten tarpeisiin. Nyt on tarpeen panostaa ennaltaehkäisevään työhön eli yhteisössä tehtävään sosiaaliseen vahvistamiseen. Tarvitsemme lisää välittäviä aikuisia koulujen ja päiväkotien arkeen. Oppilaiden selviytymistä, itsenäistä elämänhallintaa ja kiinnittymistä kouluyhteisöön ja päiväkoteihin voidaan tukea ja on tuettu siten, että opetuksesta vastaavan opettajan rinnalla toimii henkilö, jonka toimenkuvassa painottuu kasvatus, hyvinvoinnin vahvistaminen sekä yhteistyö koulun ja päiväkodin henkilökunnan, kodin ja ympäröivän yhteiskunnan kanssa. Yhteisöohjaajat ovat tarpeellisia ja merkityksellisiä.

Kaisa Alaviiri

eduskuntavaaliehdokas (kok.)

Espoo