Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Lukijalta | Siru voisi auttaa ihmistäkin

Koirat halutaan tunnistaa omistajan löytämiseksi ja mahdollisten rokotusten ja muiden tietojen selvittämiseksi. Tietenkin tuollainen siru mahdollistaa myös paluun koiraveron kantamiseen, mutta jos on maksanut kadonneesta lemmikistään jopa tuhansia euroja ja viranomaiset palauttavat sen, ei luultavasti valita verosta.

Ihmisten siruttamiseen moni suhtautuu torjuvasti peläten isonveljen liian pitkälle menevää valvontaa. En minäkään halua sen paremmin terveys- kuin muidenkaan henkilökohtaisten tietojeni nuuskimista, mutta jos en tapaturman yhteydessä kykenisi kertomaan terveyteni kannalta olennaisia seikkoja, hyväksyisin, että hoitava henkilökunta saisi ne nopeasti selville.

Siruttamisen pitäisi ehdottomasti olla vapaaehtoista. Jos et halua että terveystietosi on ensihoitajien käytössä, niin et ota sirua. Sirun paikasta täytyy sopia, pitäähän sen sijaita helposti tavoitettavasta paikassa.

Ihminen joutuu onneksi harvoin onnettomuuteen, mutta tuollaisella sirulla on käyttöä tavallisessakin terveydenhoidossa nopeuttamaan hoitohenkilökunnan työskentelyä.

Sirun pitäisi olla myös päivitettävissä ja tietenkin vain useamman salasanan takaa. Muutoinkin tietoturvaan tulee kiinnittää erityistä huomiota.

Markku J Kekäläinen

Espoo