Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Westendin tyhjän tontin suunnitelmat juuttuivat taas valituksiin – aluksi kiisteltiin tornihotellista, nyt kerrostaloista

Pitkälti yli 10 vuotta kestänyt kiistely tyhjän maa-alueen rakentamisesta Westendissä jatkuu yhä. Myös uusimmasta asemakaavasta on valittu.

Espoon kaupunginhallitus hyväksyi viime joulukuussa asemakaavan, joka mahdollistaa pitkänomaisen asuinkerrostalon, pienen kylpylän ja ravintolan rakentamisen Westendinporttiin nimetylle tontille aivan Länsiväylän vieressä merenrannalla.

Yksityisessä omistuksessa olevan maapalan suunnittelu ja kiistat ovat pitkä tarina Espoon kaavoituksessa.

Aluksi 2010-luvulla tontille suunniteltiin 18-kerroksista Marriot-hotellia. Kaava hyväksyttiin kymmenen vuotta sitten, jonka jälkeen päätös kiersi kaikki oikeusasteet ja EU-komissioonkin asiasta kanneltiin.

Kun kaavasta tehdyt valitukset hylättiin lopulta, hotelliyritys luopui hankkeesta. Hotellisuunnitelmat saivat runsaasti huomiota osin siksi, että mukana oli ex-jääkiekkoilija Teemu Selänne.

Tontille ryhdyttiin suunnittelemaan asuntoja, aluksi tornitaloon ja sitten matalampaan kerrostaloon. Lopulta kaava hyväksyttiin viime vuoden lopulla 5-kerroksisena asuintalona.

Tuoreesta kaavapäätöksestä ovat valittaneet Länsiväylän vastapäätä olevat neljä taloyhtiötä ja kaksi kuntalaista.

Valituksissa vaaditaan vähintään sitä, että kaavapäätös palautetaan ja se käsitellään valtuustossa.

Valittajien mielestä päätöksenteossa on tehty muotovirhe. Espoossa kaavamuutoksen voi tehdä kaupunginhallitus, jos kyseessä ovat vähäiset muutokset.

Hallinto-oikeuteen tehdyissä valituksissa vedotaan siihen, että kaavassa on tehty merkittäviä muutoksia, joten päätös kuuluu valtuustolle.

Valituksissa todetaan, ettei kyseinen paikka sovellu asumiseen. Tätä mieltä oli viime syksynä myös osa kaupunkisuunnittelulautakuntaa, joka äänesti kaavasta. Kaava hyväksyttiin äänin 7-4.

Espoon kaupunginhallitus käsittelee kaavalituksiin pyydettyä lausuntoa 3.3.