Otaniemessä aloitti uusi kiertotalouden laboratorio – akkumetalleissa tavoitteena miljardien markkinat

Aalto-yliopiston tohtorikoulutettava Ted Nuorivaara tutkii, miten eri kemikaalipitoisuudet vaikuttavat liuoksen kuplakokoon ja muodostuvaan vaahtoon. Mikko Raskinen/ Aalto-yliopisto

Klaus Nurmi

Espoon Otaniemessä avautui maanantaina kiertotalouden yhteislaboratorio, jossa ovat mukana Geologian tutkimuskeskus GTK, VTT ja Aalto-yliopisto.

Uudella yhteislaboratoriolla haetaan uusia synergioita epäorgaanisten materiaalien ja metallien tutkimukseen sekä kierrätyksen ja talteenoton kehittämiseen.

Yhteislaboratorion nimi on Circular Raw Materials Hub ja se on Suomen Akatemian arvioima, kansallisesti merkittävä, strateginen infrastruktuurikokonaisuus, tiedottaa Aalto-yliopisto.

– Uuteen yhteiseen infrastruktuuriin on investoitu viisi miljoonaa euroa, joista 70 prosenttia on Suomen Akatemian FIRI-rahoitusta. Merkittäviä panostuksia on tarkoitus tehdä myös jatkossa, sanoo tiedotteessa Aalto-yliopiston professori, laitosjohtaja Jari Koskinen

Circular Raw Materials Hub palvelee sekä tutkimusta että erilaisia sidosryhmiä, kuten kasvavaa akkuteollisuutta, ja kouluttaa tulevaisuuden kiertotalousosaajia.

Akkumetallien kiertotaloutta edistävässä BATCircle-konsortiossa on mukana neljä yliopistoa, kaksi tutkimuslaitosta ja 23 yritystä.

Uusiutuvan energian varastointi ja liikenteen sähköistyminen lisäävät akkumetallien tarvetta, ja konsortion tavoitteena onkin, että Suomeen syntyisi jopa viiden miljardin euron akkumarkkinat.

Laboratorio on keskeinen osa laajempaa Otaniemen infrastruktuuria, jota täydentävät myös muut tutkimusinfrastruktuurit kuten VTT:n Tampereella olevat materiaalitekniikan laboratoriot, Bioruukki Espoon Kivenlahdessa ja GTK:n koerikastustehdas Outokummussa.

Maailmantalous nielee vuodessa 92,8 miljardia tonnia mineraaleja, fossiilisia polttoaineita, metalleja ja biomassaa. Vain yhdeksän prosenttia tästä palaa kiertoon, mikä uhkaa ilmastoa, resurssien riittävyyttä ja kestävän kasvun mahdollisuuksia.

– Kiertotalouden ja kestävän kasvun haasteiden ratkominen edellyttävät poikkitieteellistä otetta, tutkijoiden ja yritysten välistä syvää yhteistyötä sekä huippuluokan tutkimusinfrastruktuuria. Uusi yhteislaboratoriomme on konkreettinen askel tähän suuntaan. Lisäksi se mahdollistaa tulevaisuuden ratkaisijoiden kouluttamisen, sanoo johtaja Saku Vuori Geologian tutkimuskeskuksesta.

Kommentoi

Mainos: Estateguru Finland Oy

Kolme syytä harkita yrityslainan ottamista

Uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut