Kokeilevista esityksistään tunnettu 20-vuotias Oblivia testaa nyt musiikkiteatteria – Suomen ensi-ilta Espoossa

Oblivian esitykset ova hauskoja ja kevyitä ja ne yhdistelevät esitystaiteen eri elementtejä. Äänellä on uusimmassa teoksessa iso rooli. Saara Autere

Anneli Tuominen-Halomo

Oblivia on omalaatuinen esitystaideryhmä, joka yhdistää teatteria, nykytanssia ja performanssia. Nyt ryhmä laventaa toimintaansa kokeellisen musiikkiteatterin suuntaan esityksellään Verdrängen Verdrängen Verdrängen

Teoksen kantaesitys on Stuttgartissa 7. helmikuuta uuteen musiikkiin keskittyvällä ECLAT-festivaalilla. Suomen ensi-ilta on maaliskuussa Espoon kaupunginteatterissa.

Viime vuodet Oblivia on tehnyt paljon töitä Saksassa. Kun ryhmä 20 vuotta sitten aloitti yhteistyön Anne Krzystekin kanssa, päämääränä oli kansainvälistyminen.

– Nyt esiintymisemme jakaantuvat suunnilleen puoliksi Suomen ja Saksan kesken, Oblivian perustajiin kuuluva Annika Tudeer kertoo.

Saksassa Oblivia on esiintynyt Stuttgartin lisäksi muun muassa Essenissä, Düsseldorfissa ja Hampurissa.

– Kun aloitimme, meidän taidettamme ei ymmärretty täällä tai yleisömäärät jäivät pieniksi. Saksassa on vankka ja monipuolinen teatteritraditio ja siellä vastaanotto on aina ollut hyvä.

Oblivia työskentelee kollektiivisesti.

– Valitsemme teeman, jota pohdimme ja tutkimme. Sen jälkeen alamme visioida ja improvisoida esitystä. Teatterimme on yleensä hyvin fyysistä. Ääni-, valo- ja pukusuunnittelu etenee muun luomisprosessin rinnalla, Annika Tudeer selvittää.

– Verdrängeniin saimme festivaalin kautta kumppaniksi Stuttgartissa asuvan kiinalaisen nuoren säveltäjän Yiran Zhaon ja aloitimme hänen kanssaan äänellisen dialogin.

Käsikirjoitusta ei aluksi ole, vaan teos muotoutuu aina improvisoiden. Verdrängen Verdrängen Verdrängen -esitykseen kirjoitettiin kolme laulua, mutta muutoin esitys syntyi tuttuun tapaan.

– Zhao on innostunut ja innostava yhteistyökumppani. Hänelle teoksen synnyttäminen harjoituksissa oli uusi kokemus.

– Näyttämölle syntyi dialogi meidän tekemisen ja hänen elektronisen musiikkinsa välille sekä hänen musiikkinsa ja valojen välille.

Oblivia on perustettu kun Helsinki oli kulttuuripääkaupunki vuonna 2000.

– Minulta pyydettiin silloin tilalähtöisiä esityksiä ja Oblivia kehkeytyi sen vuoden aikana, Annika Tudeer muistelee.

Nyt Oblivia muodostuu 12 hengen ryhmästä ja periaatteena on työskennellä samojen ihmisten kanssa mahdollisimman pitkään.

Verdrängen Verdrängen Verdrängeniä esitetään kantaesityksen jälkeen Stuttgartissa Theater Rampessa vielä kaksi viikkoa. Esiintyjinä ovat Tudeerin lisäksi hänen puolisonsa Timo Fredriksson ja Alice Ferl

– Perheen kannalta reissaaminen on raskasta, mutta muutoin kiertue-elämä on antoisaa, koska kohtaamme erilaisia yleisöjä. Meillä on tytär, ja ilman isovanhempien tukea tästä ei tulisi mitään, koska olemme 2–3 kuukautta vuodesta matkoilla, Tudeer sanoo.

Lokakuussa Oblivia järjestää symposiumin ja 20-vuotisfestivaalin Helsingissä.

– Tavoitteena on jatkaa musiikkiteatterin parissa. Verdrängen Verdrängen Verdrängen on ensimmäinen osa trilogiasta, joka käsittelee tunteita ja politiikkaa. Aihe tuntuu nyt hyvin ajankohtaiselta, Annika Tudeer toteaa.

Teatterikentällä pitää Tudeerin mielestä uudistua jatkuvasti. Roolit ovat Obliviassa muokkautuneet kiinnostavalla tavalla. Annika Tudeer on aloittanut uransa tanssijana. Timo Fredriksson on alkuperäiseltä ammatiltaan solistipianisti, joka aloitti Oblivian teoksissa pianistina. Düsseldorfista olevan Alice Ferlin piti olla ryhmän äänisuunnittelija, mutta hän päätyikin pian näyttämölle.

Vierailuesitys

Verdrängen Verdrängen Verdrängen nähdään Espoon kulttuurikeskuksen Louhisalissa 27.3. kello 19 ja 28.3. kello 15. Esitys nähdään myös Tampereen Työväen Teatterissa.

Esityksessä tutkitaan saksan kielen sanan Verdrängen eri merkityksiä torjunnasta ja hylkäämisestä dislokaatioon ja poistyöntämiseen.

Esiintyjinä ovat Alice Ferl, Timo Fredriksson ja Annika Tudeer, valosuunnittelu Meri Ekola ja pukusuunnittelu Tua Helve, sävellys ja äänet Yiran Zhao.

Oblivia on toiminut 20 vuotta ja sinä aikana on syntynyt 38 teosta. Oblivia luonnehtii itseään minimalistisen estetiikan esitystaideryhmäksi.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Koronatilanne rauhallinen Espoossa – kuusi uutta tartuntaa
  2. Asunnon osto etänä yleistynyt – korona kiihdytti asuntojen verkko-ostamista pääkaupunkiseudulla
  3. Lämpö toi ryntäyksen ja roskaa – Bodominjärven murhapaikalla on telttailtu ja poltettu nuotiota, vaikka se on kielletty
  4. Polkupyörävarkauksien sesonki kuumenee – Vuorokauden saldo Länsi-Uudellamaalla 22
  5. Gräsan uurnalehdon kunnostus alkoi – muistoesineet kehotetaan hakemaan perusparannuksen ajaksi pois
  6. Olitko Tallinnan-laivalla? Risteilylaivoilla on ollut useita koronan kantajia, varoittaa THL
  7. Bussikuski raivosi ja heitti matkustajia väkivalloin ulos bussista Helsingissä – Vaati isoja korvauksia työsuhteen purusta, mutta joutui itse maksamaan
  8. Tukes selvittää Helsingin kaupunginteatterin räjähdystä – Alalla pelätään, että vastaavia onnettomuuksia voi sattua muuallakin
  9. HSL-sovelluksessa voi maksaa lippuja nyt myös Pivolla
  10. Älä päästä koiraa sinileväiseen veteen – Näin tunnistat hengenvaarallisen myrkytyksen
  11. Luontoretki tutustuttaa Leppävaaran luontoon ja Hanikan luontopolkuun – ilmoittauduttava yhä ennakkoon
  12. USU: Ruumiinavauksia vähemmän kuin koskaan – Lääkäri: "Tämä on huolestuttava suunta"
  13. Hyvinvointi: Miia Hoisko, 37, omistaa 4 erilaista fillaria – "Yhdellä pyörällä ei pärjää, jos haluaa kehittyä useissa pyöräilylajeissa"
  14. Hyvinvointi: Vea Vainio ja Nella Kaartinen tanssivat metsässä, koska se tekee hyvää keholle ja mielelle – "Puhdistava, rauhoittava kokemus, jossa voi antautua hetkeen"
  15. Länsirannan puisto kuntoilualueineen kunnostetaan – lisää roskiksia ja penkkejä

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.