Mytologiaa modernilla otteella – uusi taideteos ilahduttaa kulkijoita Tapiolassa

Ilona Niemen Personae mythologicae -teos tuo taiteen ihmisten kulkureitille ja arkeen. Anneli Tuominen-Halomo

Anneli Tuominen-Halomo

Espoo on hankkinut uutta julkista taidetta. Kuvataiteilija

Ilona Niemen uusi teos Personae mythologicae ilahduttaa nyt ohikulkijoita rakennustyömaan aidassa Näyttelykeskus Weegeen naapurissa.

Osaksi Emma Espoon modernin taiteen museon kokoelmaa tuleva teos on esillä Merimieseläkekassan Kulttuurimajakka-nimisen talotyömaan aidassa ainakin tämän vuoden ajan.

Taiteilijan kanssa on sovittu, että teoksen elementtejä voidaan käyttää uudelleen ja kierrättää myös muissa kohteissa.

Ilona Niemen Personae mythologicae teos koostuu 28 erilaisesta hahmosta. Teos nostaa esiin suomalaisen mytologian hieman vieraampia hahmoja. Monissa hahmoissa yhdistyy ihmisen ja eläimen piirteitä.

Niemen luomat hahmot perustuvat jo ennen Kalevalaa julkaistuun, Christfried Gananderin kirjoittamaan teokseen Mythologia Fennica (1789).

28 mytologista “tyyppiä” on jaettu ryhmiin neljää klassista elementtiä eli ilmaa, maata, vettä ja tulta mukaillen.

– Myyttiset hahmot ovat ajattomia ja käsittelen niiden kautta nykyhetken teemoja, kuten sukupuolta, ihmisen ja eläimen välistä suhdetta ja ympäristöasioita. Pidän erityisesti siitä, että myytit linkittyvät toisiin kulttuureihin. Teoksessa historia ja nykyhetki, eri sukupuolet, eläin ja ihminen, luonnollinen ja keinotekoinen sekoittuvat, Ilona Niemi kertoo.

Ilona Niemi on opiskellut kuvataidetta Yhdysvalloissa ja Skotlannissa. Hänen teoksiaan on ollut esillä muun muassa osana ryhmänäyttelyitä Lontoon National Portrait Galleryssa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Kahdessa espoolaisessa päiväkodissa korona-altistus – "Ei vaikuta olevan yhteyttä Tapiolan kahluualtaaseen"
  2. Espoolaisen Mika Koivusalon Linnanmäki-innostus jatkuu – nyt syntyi lyhytelokuva 70-vuotiaasta huvipuistosta
  3. Raidejokerin työt seisovat helsinkiläismetsässä Espoon rajan tuntumassa – "Ellei lupaa tule ely-keskukselta loppukesästä, se alkaa jo vaikuttaa kokonaisaikatauluun"
  4. Koronatilanne rauhallinen Espoossa – kuusi uutta tartuntaa
  5. Asunnon osto etänä yleistynyt – korona kiihdytti asuntojen verkko-ostamista pääkaupunkiseudulla
  6. EU-yhteistyö poisti markkinoilta viime vuonna yli 2 200 vaarallista tuotetta – Kaikki vaaralliseksi todetut tuotteet haettavissa päivittyvästä verkkopalvelusta
  7. Tarvaspään pihapiirissä pääsee maalaamaan ulkosalla
  8. Heinäkuussa ollut jo yli 7 000 matkustajan päiviä – Normaalina lomakautena Helsinki–Vantaan läpi kulkee 70 000 matkustajaa päivässä
  9. Kesä on erinomaista aikaa hakea töitä – Näillä 10 alalla on nyt eniten paikkoja auki
  10. Finnwatch: SUP-lautojen vastuullisuus ei vakuuta – Kolme brändiä erottui selvityksessä edukseen
  11. Muurahaismyrkky tappaa myös mehiläiset, varoittaa Tukes – Ulkokäyttöön tarkoitettuja myrkkyjä ei parin vuoden päästä enää myydä kuluttajille
  12. Suomalaistutkimus: Sairaalahoitoa vaativa koronavirustauti vie tehohoitoon useammin kuin influenssa
  13. Ruokavirasto varoittaa terveysvaarasta: Suomessa on myyty nigerialaisia papuja, vaikka tuonti on kielletty myrkyllisen kasvinsuojeluaineen takia
  14. USU-gallup:Lähes puolet suomalaisista verottaisi auton ostoa vähemmän kuin sen käyttöä
  15. Olitko Tallinnan-laivalla? Risteilylaivoilla on ollut useita koronan kantajia, varoittaa THL

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Raidejokerin työt seisovat helsinkiläismetsässä Espoon rajan tuntumassa – "Ellei lupaa tule ely-keskukselta loppukesästä, se alkaa jo vaikuttaa kokonaisaikatauluun"
  2. Olitko Tallinnan-laivalla? Risteilylaivoilla on ollut useita koronan kantajia, varoittaa THL
  3. Kahdessa espoolaisessa päiväkodissa korona-altistus – "Ei vaikuta olevan yhteyttä Tapiolan kahluualtaaseen"
  4. Koronatilanne rauhallinen Espoossa – kuusi uutta tartuntaa
  5. Ruokavirasto varoittaa terveysvaarasta: Suomessa on myyty nigerialaisia papuja, vaikka tuonti on kielletty myrkyllisen kasvinsuojeluaineen takia
  6. Bussikuski raivosi ja heitti matkustajia väkivalloin ulos bussista Helsingissä – Vaati isoja korvauksia työsuhteen purusta, mutta joutui itse maksamaan
  7. Luontoretki tutustuttaa Leppävaaran luontoon ja Hanikan luontopolkuun – ilmoittauduttava yhä ennakkoon
  8. Muurahaismyrkky tappaa myös mehiläiset, varoittaa Tukes – Ulkokäyttöön tarkoitettuja myrkkyjä ei parin vuoden päästä enää myydä kuluttajille
  9. Älä päästä koiraa sinileväiseen veteen – Näin tunnistat hengenvaarallisen myrkytyksen
  10. Espoolaisen Mika Koivusalon Linnanmäki-innostus jatkuu – nyt syntyi lyhytelokuva 70-vuotiaasta huvipuistosta
  11. Hammashoidon arkipäivystys muuttaa Espoon sairaalaan
  12. Asunnon osto etänä yleistynyt – korona kiihdytti asuntojen verkko-ostamista pääkaupunkiseudulla
  13. USU: Ruumiinavauksia vähemmän kuin koskaan – Lääkäri: "Tämä on huolestuttava suunta"
  14. Suomalaistutkimus: Sairaalahoitoa vaativa koronavirustauti vie tehohoitoon useammin kuin influenssa
  15. Heinäkuussa ollut jo yli 7 000 matkustajan päiviä – Normaalina lomakautena Helsinki–Vantaan läpi kulkee 70 000 matkustajaa päivässä

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.