Nuuksion kävijämäärä laski – ”Ruuhkaisuus lisännyt Sipoonkorven suosiota”

Nuuksion kansallispuiston kävijämäärä laski viime vuonna neljällä prosentilla vuodesta 2018. Suomen kolmanneksi suosituimmassa kansallispuistossa kävi viime vuonna 330 600 ihmistä.

Ruuhkaisimmilla alueilla Haukkalammella ja Kattilassa kävijämäärät laskivat, mutta Kirkkonummen ja Vihdin suunnasta tulijoiden määrä kasvoi.

– Tämä vahvistaa sitä, että kansallispuistoon tarvitaan toimiva joukkoliikenneratkaisu, Metsähallituksen puistojohtaja Harri Karjalainen sanoo tiedotteessa.

Vantaan, Sipoon ja Helsingin alueilla sijaitseva Sipoonkorven kansallispuisto puolestaan ylitti viime vuonna 110 000 kävijän rajan. Sipoonkorven vierailijamäärä kasvoi 11 prosenttia verrattuna vuoteen 2018, jolloin siellä käytiin 98 700 kertaa.

Puistonjohtaja Karjalainen toteaa tiedotteessa, että Sipoonkorven kasvua selittävät uudet reitit, palvelut ja parempi saavutettavuus.

– Sipoonkorpeen on rakennettu uusia reittejä ja palveluita, ja saavutettavuus on parantunut. Myös Nuuksion ruuhkaisuus on lisännyt Sipoonkorven suosiota, arvioi Karjalainen.

Kaikkiin Suomen kansallispuistoihin tehtiin vuonna 2019 yhteensä noin 3,22 miljoonaa käyntiä. Siinä on kahden prosentin kasvu edellisvuoteen verrattuna.

Kasvua on myös kansallispuistokävijöiden rahankäytön vaikutuksessa lähiseuduilla. Se on kasvanut 3,7 prosenttia, ja on nyt yli 219 miljoonaa euroa.

Lue lisää aiheesta

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut