Chapple toi palkinnon Olarin seurakunnalle

Espoon seurakuntien nettijumalanpalvelukset jatkuvat palmusunnuntaina Olarin (kuvassa) ja Leppävaaran kirkoissa. Arkisto/Anneli Tuominen-Halomo

Klaus Nurmi

Olarin seurakunta sai tiistaina Espoon hiippakunnan myöntämän Yhdessä -tunnustuspalkinnon.

Tunnustus tuli innovatiivisesta yhdessä tekemisestä kauppakeskus Isossa Omenassa sijaitsevan Chapple-tilan toiminnan käynnistämisessä ja kehittämisessä.

Lokakuussa 2016 avattu Chapple on käyttöasteeltaan Espoon seurakuntien vilkkain tila, jonka ovet ovat auki kaikille tulijoille aamusta iltaan.

Seurakunta tavoitteli tilan suunnittelussa uudenlaista modernia seurakuntatilaa keskeiseltä paikalta eli sieltä, missä ihmiset liikkuvat, asioivat ja viettävät vapaa-aikaansa.

Chapplessa kokoontuu usein yhtä aikaa lapsiperheitä, nuoria, aikuisia ja ikäihmisiä.

Tiloissa toimii arkipäivisin perhekahvila, kahtena päivänä viikossa vauvaryhmä Esikko ja kerran viikossa yksinhuoltajaperheiden olohuone.

Iltapäivisin ja iltaisin tilan valtaavat nuoremmat kävijät monesta eri maasta ja kulttuurista.

Kaikissa osallistujaryhmissä tilan kävijäjoukko on varsin monikulttuurista.

Espoon hiippakunnan Yhdessä-palkinto myönnettiin nyt neljännen kerran.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Polkupyörävarkauksien sesonki kuumenee – Vuorokauden saldo Länsi-Uudellamaalla 22
  2. Gräsan uurnalehdon kunnostus alkoi – muistoesineet kehotetaan hakemaan perusparannuksen ajaksi pois
  3. Tapiolan pihoilta Espoon johtajaksi – 60 vuotta täyttävä Jukka Mäkelä on varttunut yhdessä kasvavan Espoon kanssa
  4. Tapiolan kahluualtaalla oleilleen koronaviruksen kantajan jäljiltä ei tiedossa jatkotartuntoja – koronapuhelin ruuhkautui tapauksen tultua julki
  5. Espoossa todettu 901 varmistettua koronatartuntaa – viikon aikana kuusi uutta tapausta
  6. Enkelinsiipinen hanhi jouduttiin lopettamaan – Korkeasaaren asiantuntija: Ei pullaa eikä leipää vesilinnuille
  7. Poliisi otti kiinni miehen, jota epäilee usean alaikäisen tytön seksuaalisesta ahdistelusta Kannelmäessä – Uhrit satunnaisia vastaantulijoita
  8. Poliisi pidätti Helsingin Veräjämäessä kiertäneen varkaan, joka murtautui koteihin asukkaiden ollessa kotona – Yksi asukas kaadettiin kumoon
  9. Koronakevät rojautti uusien henkilöautojen rekisteröinnitkin ennätyksellisen alas – sähköautojen ja hybridien suosio kasvaa edelleen
  10. Somessa on lietsottu huhuja Venäjällä sattuneesta ydinonnettomuudesta – Seurauksena mahdollisesti terveyshaittaa aiheuttava hamstrausilmiö
  11. "Sähköauto kulkisi tällä tuotannolla yli 10 miljoonaa kilometriä" – Sipoon jättimäiseen logistiikkakeskukseen asennetaan 4 000 aurinkopaneelia
  12. Vuokrat nousivat eniten isoissa kaupungeissa – poikkeusajasta huolimatta vuokra-asuntoja haettiin keväällä ennätysmäärä
  13. Kysely: Kosketuksia välttelee koronan takia enää alle puolet suomalaisista, myös luottamus asioinnin turvallisuuteen on noussut
  14. USU: Moni vuokranantaja vaati vuokralaiselta henkilötakaajan – Kuluttajaliitolla on erilainen suositus
  15. Lidlin jakelukeskuksissa kierrätetään kaikki jäte – saivat auditoinnissa korkeimman kierrätysluokituksen

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Espoossa todettu 901 varmistettua koronatartuntaa – viikon aikana kuusi uutta tapausta
  2. Tapiolan kahluualtaalla oleilleen koronaviruksen kantajan jäljiltä ei tiedossa jatkotartuntoja – koronapuhelin ruuhkautui tapauksen tultua julki
  3. Tapiolan pihoilta Espoon johtajaksi – 60 vuotta täyttävä Jukka Mäkelä on varttunut yhdessä kasvavan Espoon kanssa
  4. Poliisi otti kiinni miehen, jota epäilee usean alaikäisen tytön seksuaalisesta ahdistelusta Kannelmäessä – Uhrit satunnaisia vastaantulijoita
  5. Gräsan uurnalehdon kunnostus alkoi – muistoesineet kehotetaan hakemaan perusparannuksen ajaksi pois
  6. USU: Moni vuokranantaja vaati vuokralaiselta henkilötakaajan – Kuluttajaliitolla on erilainen suositus
  7. Ukko-Pekan kyytiin pääsee rantaradalla heinäkuussa
  8. Valkoposkihanhia ei saa häätää omin luvin
  9. Somessa on lietsottu huhuja Venäjällä sattuneesta ydinonnettomuudesta – Seurauksena mahdollisesti terveyshaittaa aiheuttava hamstrausilmiö
  10. Polkupyörävarkauksien sesonki kuumenee – Vuorokauden saldo Länsi-Uudellamaalla 22
  11. Eero Sintonen ja Sakarat tekee musiikkia, joka sopii suomalaiseen mielenmaisemaan
  12. Nuuksiossa retkeileviä kannustetaan käräyttämään laittomat tulipaikat
  13. GrIFK hakee edelleen kauden avausvoittoa Kakkosessa – kotikentällä vastassa FC Espoo
  14. Enkelinsiipinen hanhi jouduttiin lopettamaan – Korkeasaaren asiantuntija: Ei pullaa eikä leipää vesilinnuille
  15. Espoon ja THL:n paikallisissa koronaluvuissa iso kuilu – näin Espoon perusturvajohtaja selittää eroa

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.