Tapiolan urheilupuistoon kaavailluista suunnitelmista pidetään tiedotus- ja keskustelutilaisuus ensi viikolla. Asemakaavamuutos mahdollistaisi muun muassa 6 000 katsojaa vetävän jalkapallostadionin rakentamisen urheilupuistoon.
Stadionin yhteyteen tulisi liikuntatiloja, asuntoja ja ehkä hotellikin. Parkkipaikat on suunnitelmassa sijoitettu stadionin alle.
Urheilupuistoon on suunnitelmien mukaan tulossa useita ulkokenttiä. Myös monitoimihallille on suunnitelmissa oma paikkansa.
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma on nähtävillä vielä 20. tammikuuta saakka kaupungin nettisivuilla. Siihen voi tutustua myös teknisen ja ympäristötoimen asiakaspalvelussa (Tekniikantie 15) ja Espoon asiointipisteissä.
Ensi viikon tilaisuus pidetään Etelä-Tapiolan lukiossa (Ahertajantie 5) torstaina 9. tammikuuta kello 17.30–19. Suunnittelijat ovat tavattavissa kello 17 alkaen samassa paikassa.
Tilaisuudessa esitellään muun muassa kolme erilaista vaihtoehtoa stadionin ja muiden rakennusten sijoittelusta.