Ilotulitteiden uusin trendi pistää stopin paukuttelulle – "Kuuluu vain pieni tuhahdus"

Kuvituskuva Arkisto / Johanna Erjonsalo

Oskari Lehto

Ilotulitteiden myyntiaika käynnistyi perjantaina. Hyrylän K-supermarket Hyrrässä ilotulitteita myyvän Jenna Peltolan mukaan ensimmäisinä päivinä myynti on ollut rauhallista.

– Varmaankin suurin osa asiakkaista ostaa tulitteensa vasta maanantaina ja tiistaina, Peltola uumoili viikonloppuna.

Ilotulitteiden myyminen kuluttajille on jakanut mielipiteitä muun muassa siksi, että tulitteista aiheutuu melu- ja roskaamisongelmia. Kauppaketjuista Bauhaus ja Hong Kong ovat tehneet päätöksen, jonka mukaan ne eivät myy lainkaan ilotulitteita tänä vuonna.

Tuusulassa toimivan Suomen Ilotulituksen toimitusjohtaja Niila Rajala kertoo yhtiön jakavan saman huolen ympäristö- ja meluongelmista. Hän muistuttaa, että tulitteissa käytettävän muovin määrää on jatkuvasti vähennetty.

– Toivomme, että ihmiset ampuisivat tulitteita vastuullisesti ja ympäristön huomioiden.

Rajala ei usko yksittäisten kauppaketjujen boikotin tai kuluttajamyynnin vastustamisen vaikuttavan merkittävästi ilotulitteiden myyntiin. Suomen Ilotulituksella on Suomessa lähes 400 myyntipistettä, mikä on jopa vähän enemmän kuin viime vuonna.

– Ennuste on, että myynti pysyy suurin piirtein samassa kuin viime vuosina. Ne, jotka tulitteita vastustavat eivät ole aikaisemminkaan niitä ostaneet, kun taas ostajille tulittamisesta on tullut pinttynyt tapa.

Ilotulitteista rakettien myynti on viime vuosina hieman laskenut, kun taas isojen patojen myynti on ollut kasvussa. Suurin pata ampuu 118 laukausta ja maksaa 159 euroa.

Uutena trendinä ovat hiljaiset ilotulitteet. Ne ovat tulitteita, joiden desibelimäärä on normaalia pienempi.

– Taivaalla näkyvä efekti on normaali, mutta ne eivät paukahda tai räjähdä, vaan niistä kuuluu vain pieni tuhahdus, Niila Rajala kuvailee.

– Hiljaisia tulitteita on kysytty tavallista enemmän ja varsinkin lapsiperheisiin, K-supermarket Hyrrän Jenna Peltola tietää.

Selvitysten mukaan tyypillinen ilotulitteiden ostaja on alle 45-vuotias perheellinen mies, joka ostaa tulitteita lasten takia. Tuusulan Puuilossa tulitteita myyvä Tuomo Toura kertoo, että kuvauksen mukaisia asiakkaita kävi varsinkin ensimmäisenä myyntipäivänä perjantaina.

– Monella oli kotona tehty lista valmiina, kun he tänne tulivat. Ensimmäisenä päivänä moni osti tulitteita yli sadalla eurolla, hän kertoo.

Tulitteita vastustavat eivät ole niitä aiemminkaan ostaneet.

Kommentoi

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut