Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

20-vuotias nainen uhkasi myyjiä puukolla, hylsyavaimella ja huumeruiskulla 1000 euron takia – sai pitkän tuomion

Helsingin hovioikeus on alentanut kolmeen ryöstöön syyllistyneen nuoren miehen ja naisen vankeusrangaistuksia.

Tekoaikana 20-vuotias nainen ryösti joulukuussa 2017 Porvoossa kioskin ja kaupan puukolla uhaten ja Loviisassa keittiöliikkeen huumeruiskulla ja hylsyavaimella uhaten. Hän teki ryöstöt naamioituneena. Tuolloin 20-vuotias mies toimi ryöstöissä apurina ja autonkuljettajana. Yhteensä kaksikon ryöstösaalis oli noin tuhat euroa.

Itä-Uudenmaan käräjäoikeus tuomitsi molemmat tammikuussa kahden vuoden ja 10 kuukauden vankeusrangaistukseen, joka oli selvästi ankarampi tuomio kuin mitä syyttäjä vaati. Nainen ja mies valittivat tuomioistaan hovioikeuteen.

Helsingin hovioikeus on tuominnut nyt 22-vuotiaalle naiselle kaksi vuotta vankeutta ehdollisena ja 90 tuntia yhdyskuntapalvelua. Miehen tuomioksi luettiin niin ikään kaksi vuotta, mutta hän joutuu istumaan rangaistustaan, koska syyllistyi tekoihin ehdollisen vankeustuomion koeajalla.

Käräjäoikeus oli velvoittanut ryöstäjät korvaamaan asianomistajille reilut 5 000 euroa erilaisia korvauksia. Näihin summiin hovioikeus ei puuttunut.

Hovioikeus katsoi kuten käräjäoikeus, että rikokset vertautuvat melko tuoreeseen korkeimman oikeuden ratkaisuun, jossa veitsiryöstöstä naamioituneena oli tuomittu 2 vuoden 1 kuukauden vankeusrangaistukseen. Johtopäätökset tuomion mittaamisesta olivat kuitenkin erilaiset kuin käräjäoikeudessa.

Hovioikeus perusteli rangaistusten alentamista ja lieventämistä kolmen ryöstön ajoittumisella lyhyelle ajanjaksolle ja tekijöiden nuorella iällä.

Lisäksi tuomioon vaikutti, ettei nainen pitänyt ryöstöissä uhkausvälineitään lyöntiasennossa, eikä uhannut sanallisesti tai käyttäytynyt aggressiivisesti myyjiä kohtaan.

Nainen oli ensikertalainen ja on rikosten jälkeen valinnut päihteettömyyden ja saanut elämäänsä raiteilleen.

Miehen kohdalta ei vastaavanlaisia lieventäviä asianhaaroja löytynyt nuorta ikää lukuunottamatta.